torstai 25. elokuuta 2011

Tänään oli kiva päivä!


Ilmoitan heti tässä alussa, että mitään uutta ei ole puikoiltani valmistunut. Aamuni kuitenkin alkoi aurinkoisena, ainakin Turuus, josta aikaisin tänä aamuna heräsin. Päivä jatkui vielä aurinkoisempana, sillä käväisin ohikulkiessa myös The Lankakaupassa! Ja arvatkaapas mitä? Mukaan tarttui vähän lankaa! Ja aivan ihania semmoisia, katsokaa vaikka


Kyjyily on kesken, mutta niin on Hullu HuiviVuosikin, joten tuli sitten vähän hankittua huivitarpeita! Tuosta Noro Sekusta olen jo yhden huivin tehnytkin ja tykästyin kovasti tuohon lankaan. Senpä takia ajattelin tehdä vielä toisenkin huivin, joten ihanainen Sekku-kerä tarttui mukaan. Mallia huiviin en ole vielä päättänyt, mutta enköhän minä jotain keksi. Jos ei valmista mallia löydy, pitää säätää itse.

TeeTeen Elegant langalle minulla on suunnitelma jo valmiina, mutta enpä paljastakaan sitä vielä. Schachenmayrin Fine Wool reumalanka on saanut uusia värisävyjä, joten nappasin niitä pari kerää mukaani. Niistä ajattelin tehdä itselleni tuubihuivin. Katian Tupa langan Susu oli taas pannut niin hyvään tarjoukseen, että en voinut vastustaa kiusausta (yritin kyllä). En ole tätä lankaa vielä kokeillutkaan, joten tuleepa sekin sitten tehtyä. Niin ja nuo Viking Vilmat olivat paljousalennuksessa, joten pakko niitäkin oli mukaan ottaa... niitä kun sai 3 kerää kahden hinnalla! Kesäkuulumisten ja rupattelutuokion jälkeen jatkoin matkaa kassi pinkeänä kotiin.

Ja kun ei mitään valmista ole julkaistavaksi asti, niin laitetaanpa päivän luontokuva, se on päivänlilja omalta pihalta


Hemerocallis 'Sammy Russel'

Tämän viikon valmistuneiden neuleiden saldo on edelleen pyöreä nolla, mutta eiköhän tilanne viikonlopun aikana korjaannu.

6 kommenttia:

  1. Kivoja lankoja olet ostanut; sointuvatkin niin nätisti toisiinsa!

    VastaaPoista
  2. Ihania herkkulankoja olet ostanut :) Kuullostaa kyllä tosi kivalle päivälle!

    VastaaPoista
  3. Päivähän ei voi olla huono, jos siihen sisältyy lankaostoksia ;) Ihania lankoja olet ostanutkin.

    VastaaPoista
  4. mäkin menin The Lankakaupan ohi keskiviikkona ja näin oikein kaupan markiisin ja kaikki! viestittelin myös kauppiaan kanssa ohimarssiessani (siis bussissa....)

    VastaaPoista
  5. Olipa taas mukavaa tavata jarupatella pitkästä aikaa! Toit sen auringon minunkin päivääni ja samanlaisena päivä jatkui monen iloisen yllätyksen myötä! Nyt saaressa, muut nukkuu vielä ja minä nautiskelen rauhallisesta aamuhetksetä Lumen kera...

    VastaaPoista