sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Enkkulaku-sukat


Viime viikolla yks päivä hyllyjä järjestäessä se tärähti! Meillähän on hyllyssä englanninlaku-lankaa ja en ole noteerannut sitä ollenkaan. No, onneksi olen saanut sukkapuikot vapaiksi ja aloin samantein sukkia tekemään. Tämmöiset niistä sitten tuli



Malli Polvisukat varpaista varteen, ranskalainen, vahvistettu kantapää
Lanka Hjertegarn Strømpegarn väri 7679
Menekki 95g
Puikot 80cm KnitPro Cubics 3,0mm

Tein nämä varpaista varteen kahdelta eri kerältä. Nyt kun olen oppinut ranskalaisen kantapään, niin se on mielestäni kaikista mukavin, ainakin näin ylösalaisin tehtynä. Ei tarvitse nuljautella silmukoita kuten tiimalasikantapäätä tehdessä. Myöskään ei tarvi poimia silmukoita kuten hollantilaisessa kantapäässä. Istuvuuskin näissä on hyvä. Vielä pitää iteroida, missä vaiheessa vahvistusta aletaan tekemään. Näissä aloitin samaan aikaan levennykisen kanssa. Vahvistus alkaa vähän turhan aikaisin, joten vielä joudun harjoittelemaan, jotta saan tehtyä täydelliset kantapäät.



Näistä sukista tuli kyllä syötävän ihanat!


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sukkia, sukkia ja aina vaan sukkia


Tein toissa viikon virkkausurakan aikana semmoisen päätöksen, että en saa aloittaa kuin yhden uuden työn/kuukausi. Sääntö on voimassa niin kauan kuin keskeneräisten suma on kesytetty. Tämän siis luulisi pistävän vauhtia keskeneräisten töiden loppuunsaattamiseksi, tai ainakin sitä niin voisi luulla.

Tämän uuden sääntöni puitteissa olen kuitenkin saanut valmiiksi huivin, jonka annoin äidilleni sekä yhdet miesten sukat, jotka isäni sai. Opittuani sukan teon varpaista varteen, olen edelleen todella innostunut uudesta tavasta tehdä sukkia ja sainkin viimeisteltyä Angee-sukat. Malli on Coocie A:n Suloisimmat sukat -kirjasta



Malli Angee
Lanka Austemann Step
Menekki 58g
Puikot 2,75mm KnitPro Karbonz 100cm pyöröpuikot

Lankana käytin Austermannin Stepiä, josta värejä on myymälässämme ihan valittavaksi asti. Sukat aloitin kärjistä ja innoissani tikuttelin sukkia pitkän tovin. Jossain vaiheessa huomasin, että kantapääkin olisi syytä tehdä ja koskapa en aloittanut kantapäälevennyksiä ajoissa, päädyin tekemään tiimalasikantapäät. Kantapäät onnistuivat mielestäni kohtalaisesti, eikä löysiä kohtia jäänyt. En ole kuitenkaan kovin innostunut tiimalasikantapäistä, joten seuraaviin sukkiin värkätään sitten kantapäät jollain toisella tavalla. Varsia näihin sukkiin tikuttelin jonkin matkaan, mutta kun en oppinut mallikuviota ulkoa, niin laiskuuksissani päättelin sukat ennen aikojaan. Sopivan pitkät varrethan näihin tuli, mutta nyt täytyy sitten keksiä, mitä teen jäljelle jääneelle langalle. Mielessäni siintelevät valkoiset sukat, jossa on kirjavankukertavat raidat.



Seuraavina sukkina valmistuivat mukaelmat Kalajoki-sukista. Ihan perinteiset Kalajoki-sukat nämä eivät ole, vaan olen taas päätynyt säätämään omiani. Kuvion aloitin ohjeen mukaan, mutta ensimmäisen käännöksen jälkeen mutkittelin ihan omiani



Malli Kalajoki
Lanka Regia Tweed Classic 6-fädig
Menekki 190g
Puikot 3,0mm KnitPro Symfonie wood 100cm pyöröpuikot

Tein myös taakse samantyyliset mutkakuviot, syvemmillä kaarilla tosin. Näihin sukkiin tein ranskalaisen kantapään ja se onnistui mielestäni hyvin. Kantapäät tein kaikenlisäksi vahvistettuna, mutta ranskalaisen kantapään teko alkaa niin myöhään, että vahvistettu osa alkaa mielestäni väärästä kohtaa. Tästäpä viisastuneena seuraaviin sukiin ajattelin aloittaa vahvennetun osan huomattavasti aiemmin. Siis uusia sukkia puikoille ja täydellistä kantapäätä metsästämään :-) Nämä sukat on tehty ensi syksyä ja talvea silmällä pitäen. Varret voi kääntää polvien yli, varsin näppärää varsinkin talvikeleillä hameen kanssa. Koskapa nyt on mukavan valoisaa, niin mustien sukkien teko oli lasten leikkiä (näiden valokuvaus toki ei)


Niin ja mitäpä tapahtui hienolle päätökselleni siitä, että en aloita kuin yhden työn kuukaudessa? No, arvaatte varmaankin, että eihän se pitänyt. Huhtikuun aikana olen nimittäin aloittanut kaksien sukkien, tyynynpäällisen, pitsiponchon ja uuden torkkupeiton teon! Hyviä uutisia kuitenkin kaikille ponchon ohjetta kaipaileville, ohje on tekeillä ja kohtapuoliin valmiskin!


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lahjuksia


Kaikenlaista puuhastelua tuntuu riittävän enemmän kuin tarpeeksi ja vähän jälkijunassa tulee näitä päivityksiäkin tänne blogin puolelle. Myöhässä olin myös tämänvuotisten synttärilahjojen kanssa. Vanhempani täyttivät vuosia jo jokin aika sitten, mutta vasta viime viikonlopuna sain annettua lahjukset. Äitini sai huivin




Malli Color Affection
Lanka Hjertegarn Alpaca Silk
Menekki 155g
Puikot 5,0mm KnitPro pyöröpuikot

Huivista tuli mukavan reilun kokoinen



Isälleni tein villasukat Zitronin Trekking XXL-langasta. Lanka on ohutta (420m/100g) ja käytössä kestäväksi havaittu.



Malli Miesten perussukat
Lanka Zitron Trekking XXL
Menekki 70g
Puikot 5,0mm KnitPro sukkapuikot

Vaikka urakalla torkkupeiton virkkasinkin, niin vielä en ole virkkaamiseen kyllästynyt ja tälläkin hetkellä kädessä heiluu enemmän virkkkuukoukku kuin puikot. Sukkia toki syntyy ympäri vuoden ja nyt haaveenani on saada täydelliset kantapäät kärjestä aloitettuihin sukkiin ja aika lähelle olen jo päässytkin. Mutta sukista ja kantapäistä lisää ensi kerralla. 


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kevät virkaten tulevi!


Se on varma kevään merkki, kun tekee mieli virkata. Iski nimittäin viikko sitten idealla, että pitää tehdä torkkupeitto ja tietenkin virkkaamalla. Silloin kun tältä tuntuu, niin eihän se auta kuin ottaa riittävästi lankaa ja koukkuu käteen ja antaa mennä. Langaksi valitsin Jannen ja siitä punaista, keltaista, oranssia, tumman- ja vaaleanvihreää sekä ruskeaa. Mallia neliöihin otin täältä. En tietenkään ihan ohjeen mukaan tehnyt, vaan taas piti päästä itse vähän säätämään. Neliön keskimmäinen ympyräosuus on kuitenkin ihan ohjeen mukaan. Osaan siis virkata norjaksi (toki myöntää täytyy, että kuvat olivat loistavat). Neliöosuuden tein sitten oman pään mukaan.

Palasia virkatessani ajatukset siirtyivät äitiin ja tulevaan viikonloppuun ja siitä se hullu ajatus sitten lähti. Nimittäin olimme suunnitelleet, että lankalauantaina lähdemme vanhempieni luokse pääsiäisen viettoon ja virallistamaan äitini virallista eläkkeellepääsyä. Hullua tässä päähänpistossa oli se, että päätin tehdä peiton äidille lahjaksi, joten viikossa pitäisi saada peitto valmiiksi eli himppasen kiire tuli. Virkkasin palasia aina kun aikaa oli ja saattoi joskus iltasella mennä seuraavan vuorokauden puolelle, mutta valmista tuli säädetyssä ajassa. Viimeiset langanpätkät päättelin lauantaina, vähän ennen kuin lähdimme reissuun. On siinä koukku sauhunnut kuin melkein puolitoista kiloa lankaa koukkuaa viikkoon ja samalla piti töissäkin käydä. Toki täytyy myöntää, että vähän minä virkkasin työmaallakin :-)



Malli Retrotorkkupeitto
Lanka Gjestal Janne
Menekki 1400g
Koukku 5mm KnitPro soft grip

Kun en hirveästi eri variaatioita näistä väreistä keksinyt ja joku säännönmukaisuus pitää joka hommassa tietenkin olla, niin tein 9 eriväristä neliötä, jotka sitten yhdistin samalla tavalla. Tämä on varmaankin jotain naisen tai insinöörin logiikkaa tai kaikkein pahimmassa tapauksessa vähän molempia ;-) Näitä 9-neliön kokonaisuuksia peittoon tuli 12 eli yhteensä pikkuneliöitä tuli virkattua 108.



Tässäpä vielä koko ihanuus. Kyllä nyt kelpaa eläkeläisen pötkötellä, jos vaan kiireiltään kerkiää.


Tätä projektia tehdessä hiipi mieleen, että taidan kyllä olla vähän hullu, kun tämmöiseen projektiin lähden ja vielä vapaaehtoisesti, mutta ei kai siinä mitään, kun sen itse tietää!