Näytetään tekstit, joissa on tunniste puoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puoti. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2013

Turbaani ja muuta omituista höpötystä


Ensinnäkin, kiitokset kaikille sytomyssyiltaan osallistuneille! Ilta oli mukava, porukkaa mukavasti paikalla ja monta uutta myssyä on tulollaan ja tulipa yksi myssy illan aikana valmiiksikin! Jos joku ei päässyt sään tahi muun seikan vuoksi paikalle, voi toki poiketa puotiin ja noutaa langat myssyyn. Lankaa annetaan niin kauan kuin lahjotuslankoja on jäljellä! Opastusta saa tarvittaessa ja ohjeenkin saa mukaansa. Jos myssyt ehtii tekemään ja palauttamaan viimeistään 12.2 mennessä, ne ehtivät Seijasiskon ja Marja-Leenan mukana ystävänpäiväksi Oysiin. Toki myöhemminkin voi myssyjä toimittaa Oulun Lankamaailmaan, sillä sytomyssykeräyshän on jatkuva.

No, itse en illan aikana vielä sytomyssyä tehnyt, vaan tein vasta mallikappaletta turbaanimallisesta myssystä. Nimittäin uusimmassa Martta-lehdessä oli mainio turbaaninohje. Se oli tehty villalangasta, joten ajattelin varmuuden vuoksi tehdä ensin koekappaleen vastaavasta langasta. Myssy on nyt valmis


Malli Turbaani, Martta-lehden ohje + oma säätö
Lanka Svarta Fåret Ulrika
Menekki 100g
Puikot 4,5mm Knit pro Cubics pyöröpuikot

Valitsemani lanka on 100% superwash-käsiteltyä villaa, mutta todella pehmeää. Tämä koekappale on tarkoitettu omaan käyttöön, joten valitsin väriksi räväkän vaaleanruskean! Oma säätö tässä liittyy turbaanin kasaamiseen. Kasaamisohje olikin sitten ylitsepääsemätön juttu. Pari kertaa ohjeen luettuani totesin, että tämä on minulle aika lailla hebreaa. Niinpä annoin homman Liisalle, joka saikin kasattua turbaanin ja vielä ihan ohjeen mukaan. Mutta kuinka ollakaan, meistä kummastakaan se ei näyttänyt oikein hyvältä, joten aloimme säätämään. Ensin Liisa keksi laittaa lärpäkkeet edestä ristiin ja minä siihen, että kerta kiellon päälle ja käännetäänpä vielä kerran! Ei kun kasaamaan ja kas, lopputuloshan on parempi kuin alkuperäinen! Näyttääkin ihan oikealta turbaanilta!




Nyt onkin sitten samanlainen turbaani puikoilla, mutta puuvillalangasta ja siitä tulee päänpeite sytomyssykeräykseen. Toivottavasti kelpaa.

Vaikka tämä on henkilökohtainen käsityöblogini ja pyrin välttämään mainostamista, niin täytyypä nyt täälläkin vähän hehkuttaa sitä ihanuutta, minkä viime viikolla koin. Nimittäin saimme myymäläämme KnitPron Karbonz hiilikuitupuikkoja ja jo ensimmäisen silmukan kudottuani totesin, että VAU! Siis todella kevyet ja hyväntuntuiset puikot! On kyllä kuljettu pitkä matka vanhojen metalli- ja bambupuikkojen kautta ihan uuteen maailmaan. Jos KnitPron koivupuikot ovat puikkojen mersut, niin nämä hiilikuituiset on sitten Ferrarit!



No, minä kun pääasiassa heiluttelen puikkoja ja joskus koukkua, niin isäntä se on sorvin ääressä, välillä ihan kirjaimellisestikin


Puolentoista vuoden entisöintiurakka on valmis ja vanha penkki on entistä ehompi. Nyt tämä sivustavedettävä on kaikkien ihailtavana myymälässämme. Eiköstä vaan olekin hieno!


Nykyään, kun harvemmin ehdin tänne kirjoittelemaan, niin tuota asiaa tuntuu kertyvän. Meillä on tällä hetkellä visualistin näyttötutkintoa suorittamassa Minna ja hän tekee tutkintonsa osana näyteikkunamme uusiksi. Ensimmäinen ikkuna on valmis ja aiheena kevät. Mielestäni kerrassaan loistavaa työtä!


No tässäpä tärkeimmät tällä kertaa. Toivottavasti saan viikonlopun aikana kuvattua talven aikana syntyneet neuleet, niin hyvä homma. Ainakaan kuljetuskiireitä ei pitäisi olla, sillä nuorempi tyttärempi (se, jolla ei vielä ole ajokorttia) on kisaamassa joukkueensa kanssa Ranskassa. 

Oliskohan jo aika mennä nukkumaan ja toivottaa oikein hyvää loppuvikkoa kaikille lukijoilleni!


perjantai 19. lokakuuta 2012

Messut, raitavillitys ja muuta mukavaa


Huh, huh! Kiirettä on viime aikoina pitänyt. Olimme viime viikonloppuna (13-14.10.2012) Oulun kädentaitomessuilla


Vilskettä riitti koko viikonlopun ajan, joten toivottavasti messuvieraiden mielestä osastomme oli myös kiinnostava


Vaikka kaikenlaista tohinaa tuntuu riittävän, niin olen minä saanut jotain aikaiseksikin. Toissa viikolla nimittäin tuli pakottava tarve tehdä raitoja. Niinpä alkajaisiksi tikuttelin sukat


Malli Perussukka
Lanka Viking Vilma, musta ja aniliininpunainen
Menekki: 65g
Puikot 3,25mm Knit Pro 15cm sukkapuikot

Tämä ei tietenkään riittänyt, vaan samaan tyyliin syntyi vävypojalle pipo


Malli Peruspipo
Lanka SMC Extra Merino, musta, turkoosi
Menekki 60g
Puikot 4,0mm Prym 50cm pyöröpuikot

Minä kun olen yksinkertainen insinööri ja muutenkin suoraviivainen ihminen, niin en yleensä paljon ohjeita lueskele enkä mallitilkkuja tee.Esimerkiksi, jotta saadaan sopiva päähine aikaiseksi, niin olen kehitellyt kaavan peruspipon tekemiseksi. (Varoitus: Matematiikka-kammoiset voivat sivuuttaa tämän) 
  • valitaan mieleinen lanka
  • katsotaan langan vyötteestä montako silmukkaa menee 10 sentille
  • mitataan pipon saajan päänympärys
  • tarvittava silmukkamäärä = s/10cm x päänympärys
Tässä tapauksessa silmukoita menee 22s/10cm ja saajan päänympärys on 59cm

Tarvittava silmukkamäärä = (22s x 59cm)/10=129,8

Silmukkamäärä tasataan mallikertaan sopivaksi eli tässä tapauksessa tein joustimen 2o 2n joustinta eli luvun täytyy olla jaollinen neljällä eli silmukoita luodaan joko 128 tai 132. Koska käsialani on tiukahko, loin 132 silmukkaa. Kudotaan noin 3-4cm joustinta ja vaihdetaan mallikuvion, tässä tapauksessa sileää oikeaa raidoittaen 4 krs mustaa 4 krs turkoosia. Kun pipolla oli mittaa 16 cm aloin tekemään kavennuksia. Kaventelin tasavälein kahdessatoista kohtaa 2 oikein yhteen, aluksi joka toisella kierroksella ja lopuksi joka kerroksella. Kun silmukoita oli jäljellä 12, vedin langan silmukoiden läpi ja päättelin langanpäät. Pipo on valmis käyttöön.
Ja kun ei vieläkään raitavillitys osoittanut laantumisen merkkejä, tekaisin vielä yhdet pirtsakat sukat


Malli Perussukat
Lanka Gjestal Maija, musta, vihreä
Menekki 71g
Puikot: 3,25mm Knit Pro 15cm sukkapuikot

Ja vieläkin tuntuu uutta raitaa pukkaavan ja puikoilla on tällä hetkellä Color Affection, mutta siitä lisää, kunhan saan sen valmiiksi. Neulomisikani on tällä hetkellä aika kortilla sillä puodissa tapahtuu! Meillä on nimittäin meneillään loppuunmyynti, sillä Pohjolan Lanka uudistuu! Vielä kuitenkin ehtii edullisille ostoksille! Olkaahan kuulolla!


lauantai 1. syyskuuta 2012

Röyhelöitä, palloja ja yhdet lapaset


Voi vitsi, mitä eilen tuli puotiin! Minä kun en oikeastaan ole röyhelöihminen ollenkaan ja vaikka puodista löytyy röyhelölankaa vähän joka tarpeeseen, niin en ole aiemmin asiasta oikein innostunut. Mutta nyt tuli semmoinen huivilanka, joka on hauska ja josta ihan oikeasti tykkään!

Ensin lanka keritään vyyhdiltä palloksi


 
Silmukoita poimitaan yläreunasta kokonaiset 3 kpl puikollle ja tekaisin, en nyt ihan yhdeltä istumalta, mutta illassa valmiiksi. Tämmöinen siitä pallosta sitten tuli


Malli Vyötteen ohje
Lanka Viking Embla Loopy
Menekki 150 g
Puikot 5mm

... ja kuinka ihania värejä!



... myös Zauberball-lankaa saapui puotiin, ei tosin kaikki tilaamani värit, mutta kyllä näillä alkuun pääsee ja yksi vintturahuivi näistä on jo puikoillakin!




Olen minä ihan oikesti jotain kutonutkin ja saanut ihan valmiiksi asti. En mitään suuren suurta, mutta yhdet lapaset nyt kuitenkin.


Malli Peruslapaset
Lanka Gjestal Topp't Tå
Menekki 90g
Puikot 7mm

Nämä on sen verran paksut, jotta ihan pikkupakkasilla ei näpit jäädy. Tällä hetkellä lapaset on puodissa, mutta pääsevät jossain vaiheessa tyttären käyttöön. Nuoremmalla neidillämme kun on paha tapa hukkailla lapasia ja vähän muutakin. 



Puodissa alkaa maanantaina mahtavat Sukkalankamarkkinat ja ilmoittelen tarkemmin tarjouksista Oulu-lehden sivuilla. Olkaahan kuulolla!

Ja niille, jotka odottelevat ohjetta ponchoon, niin se on tekeillä ja kohtapuoliin valmiskin!

Mukavaa viikonloppua!

torstai 16. elokuuta 2012

Pitsiliinaa pukkaa ...


Nyt on tällä tytöllä turhan monta projektia kesken ja kaikki ovat lähinnä viimeistelyä vailla. Päätinkin tässä ihan itseksein, että yhtään uutta työtä en aloita, ennen kuin vähintään 10 tekelettä on saatettu loppuun!

Viime aikoina olen puikkojen sijasta heilutellut vain virkkuukoukkua ja keskeneräisiä virkkuita on ainakin kuusi (keskeneräisiä neuletöitä en edes uskalla laskea!?!). No, virkkuut tehdään ensin loppuun ja kohta niitä alkaa tipahtelemaan tänne bloginkin puolelle. Eilen virkkasin mattoa sekä viimeistelin tämän pyöreän pitsiliinan



Malli Pyöreä liina, Virkkaus no 12, DMC (tuore virkkauslehti -90 luvun alkupuolelta...)
Lanka Gjestal Eng
Menekki 32g
Koukku 1,5mm



Seuraavaksi viimeistelyvuorossa ovat 3 trikoomattoa, virkattu poncho, josta olen vähän ohjettakin lupaillut sekä yhtä hihaa vailla oleva syysjakku!  Sitten päättelen langanpätkät muutamasta neuletyöstä ja pääsen taas uusien juttujen pariin. Muutama mainio ajatus uusista neuleista onkin jo muhimassa, mutta maltan mieleni vielä vähän aikaa.

Aloitimme eilen neuletapaamiset mukavalla porukalla täällä puodissa ja jatkossa tapaamme aina joka toinen keskiviikko. Pääasiassa on mukava jutustelu, mutta joskus otamme mukaan myös teemailtoja. Näistä tiedotamme nettisivuillamme ja Oulu-lehden yritysinfossa. Tervetuloa joukkoon!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Monenmoista puuhastelua

Lyhyt lomani oli ja meni ja tulihan se kesäkin viimein tänne pohjan perukoille. En minä sentään pelkästään laiskotellut ole. Olen saanut aikaiseksi yhtä ja toista. Ensinnäkin, ihastuin helmikoristeiseen liiviin, joka oli kevään Kauneimmat käsityöt lehdessä ja sehän piti tietenkin toteuttaa



Malli: Helmikoristeinen liivi, Kauneimmat käsityöt 2/2012, oma säätö
Lanka: Hjertegarn Soon, 60% puuvilla, 40% akryyli
Puikot 8,0mm
Menekki: 377g

No, ei tämän teko kuitenkaan mennyt ihan kuin elokuvissa. Ensinnäkin lanka on ihan eri kuin ohjeessa. Minä kun en viitsinyt kutoa ohjeen mukaisella kaksinkertaisella langalla vaan, vaihdoin langan suosiolla paksumpaan. Kudoin vasemmanpuoleisen etukappaleen valmiiksi ja totesin, että sivun aina oikein neule ei miellytä silmää, ei sitten ollenkaan. Ei auttanut muu kuin purkaa ja aloittaa homma alusta. Jotta saataisiin vielä hieman vaikeutta lisää, mutta säästyisin ikävältä saumojen ompelulta, päätin tehdä koko liivin sitten tapojeni mukaan yhtenä kappaleena tosin tällä kertaa alhaalta ylös. Ainaoikein neuleen tilalle tein sitten 1 oikein takakautta, 1 nurin neulosta ja nurjalla neuloin koko ajan oikein. On tällä neuloksella varmaan jokin nimikin, joten olisin kiitollinen, jos viisammaat valistaisivat. Olkasaumojen ompelultakin vältyin, kun ensimmäistä kertaa kokeilin kolmen puikon pääättelyä. Taas neule ilman sauman saumaa! Itse neule valmistuikin joutuisasti, hurjastelin nimittäin 8 mm puikoilla,vaikka vyöte suositteli langalle 5mm puikkoja, mutta kuten todettu on, niin pikkasen tiukkaa meinaa tuo kutomajälkeni olla. No siitä ongelmasta selviän, kun uskallan vaan reilusti ottaa puikot oman käsialan mukaan. 


Lehtikuvioihin ompelin sitten savunväriset helmet, jotka löysin omasta helmivarastostani. Liivi kiinnitetäään soljella ja tässä virkaa toimittaa Knit Pron solki.



Liivin voi livenä nähdä puodissani henkarissa ja joskus saattaapi liivi olla jopa päälläni. Tähän liivintekeleeseen olen tyytyväinen!

Puotiin saapui myös angoralankaa, josta viime viikolla hellepäivän kunniaksi väänsin pitsikuvioisen baskerin. Ei ihan heinäkuun helteiden sesonkituote, mutta baskeri majaileekin tällä hetkellä mallikappaleena puodissa.


Lanka: Adriafil Carezza
Puikot: 5mm
Menekki: 35g

Äitini kävi viime viikolla ja samalla sai pari nallea uudet vaatteet. Nallet asutelevat tätä nykyä myös puodissa ja niillä saa myös leikkiä


Meille tuli myös vauva, se on tosi helppohoitoinen, ei tarvitse sen kummemmin hoitaa. Vaatetuksen nukelle on tehnyt tietenkin äiti.


Äiti harrastaa kutomisen lisäksi hardanger-kirjontaa ja tekaisi myös jakun


Lisäksi huivivillitys jatkuu ja ystäväni teki jo toisen Wingspan-huivinsa, tällä kertaa Hot Socks Spectra langasta


Tässäpä tämänkertaiset kuulumiset. Mukavaa alkavaa viikkoa!

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Sehän on kroko!

Arvuuttelin pari postausta sitten, että mikähän se tämä mahtaa olla ...




No sehän on tietenkin krokotiilin jalka! Reipas TET-harjoittelijamme Jenny teki tätä harjoittelunsa aikana, mutta kroko on aika suuri ja tekemistä siinä riitti. Kaikkien muiden töiden lisäksi kroko ei ihan ehtinyt valmistua harjoittelujakson aikana, vaikka Jenny on tosi nopea virkkaamaan! No, nyt Kroko on valmis ja saapui tutustumaan uuteen kotiinsa



Puodin tarkistettuaan se valitsi paikkansa ja nyt se pötköttelee ohikulkijoiden riemuksi puodin näyteikkunassa




Samainen Jenny teki tyttärelleni muistoksi vielä pienen alpakan, eikös olekin söpö?





Rattoisaa vappua, minä ajattelin viettää vapun pihahommissa, jos tuuli hieman tyyntyy eikä kaatamalla sada. Jos sää ei suosi puutarhahommia, niin sitten heiluttelen virkkuukoukkua!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Juhannusruusu


Aikana vierähtää näin keväisin enemmän ja vähemmän erilaisissa virkkuuhommissa. Tällä kertaa virkkasin vadelmanpunaisen Juhannusruusu-maton. Tämä matto on tehty trikookuteesta, ei ontelokuteesta kuten alkuperäisessä ohjeessa.


Malli: Juhannusruusu-matto
Lanka: Trikookude
Menekki: 1475g
Koukku: Koukku 10mm

Matto painaa vajaa 1,5 kiloa ja halkaisija on tarkalleen ottaen 97 cm. Pari pylväskerrosta jätin tekemättä, sillä matosta olisi tullut muuten liian iso. Valmis matto sai kodin tyttäreni kylpyhuoneesta.


Tämän viikon torstaina ja perjantaina puodissani oli TET-harjoittelija Jenny, joka on tosi näppärä sormistaan ja aivan erinomainen virkkaaja (huomattavasti parempi ja nopempi kuin minä). Tämän talven aikana on kuulemma valmistunut yli 100 amigurumia! Hyllytyksen ja järjestelyn lisäksi hän pääsi tietenkin virkkaamaan, mutta ihan vielä ei valmista tullut. Jotain tosi metkaa on kuitenkin tulossa. Tässä vähän maistiaisia. Arvatkaapas muuten mikä tämä on?


Arvoitus ratkeaa kuvan kera, kunhan Jenny saa työnsä valmiiksi.

Mukavaa viikonloppua ja jatkamma virkkuuharjoituksia!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Wingspan


Yhtään huivia en hullun huivivuoden jälkeen ole saanut aikaiseksi, mutta nyt se sitten alkoi, huivinteko siis. Tässä niistä ensimmäinen eli Wingspan



Malli: Wingspan
Lanka: Schoppel Wolle Zauberball, väri Schokocreme
Menekki: 98g
Puikot: 4,0mm Knit Pro pyöröt



Tämä huivi on siis todella helppo, ei tarvitse osata kuin luoda silmukoita ja kutoa aina vaan oikein niin huivin saa valmiiksi ilman suurempia kommervenkkejä. Lisäksi huivi oli nopea tehdä, joten se tulikin valmiiksi melkein yhdeltä istumalta. Suosittelen!

No, kun sitten vaihteeksi huiveista innostuin, niin puotiinkin alkoi saapua erilaisiin huiveihin soveltuvaa lankaa. Voi tehdä vaikkapa röyhelöhuiveja, jossa on bling blingiä ja paljetteja


Viking Embla Paillettes

tai sitten  ihanaisia pitsihuiveja vaikkapa näistä

Malabrigo Lace

tai näistä

Zitron Filigran Lace No.1


tai näistä
Lang Yarns Jawoll Magic Dégradé

Lisäksi puodissa paljon uusia lankoja niin huiveihin kuin muuhunkin puuhasteluun, tervetuloa!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Puotikuvia

Kun mitään valmista ei ole puikoiltani tällä viikolla pudonnut, niin saatte ihailla kuvia puodistani. Nimittäin valokuvaajaystäväni Pertti kävi pyynnöstäni ja sukkapalkalla kameransa, uuden objektiivinsa ja kuvausavustajansa Harrin kanssa puodissani ja tuon vierailun tuloksia saatte nyt ihailla. Samalla pääsette tutustumaan virtuaalisesti puotiini, olkaapa hyvät!

Kun puotiin astuu sisään niin näyttää suurinpiirtein tältä


Suoraan edessä on alelaari, josta löytyy tämän hetken kuumimmat ja ajankohtaisimmat tarjoukset.

Kassan takaa näyttää taas tältä, sesonkilangoista tällä hetkellä löytyy erilaisia puuvilla-, bambu- ja pellavalankoja ja niiden sekoituksia


Puodistani löytyy myös kattava valikoima erilaisia neuletarvikkeita. Valikoimissa on mm. Knit Pron vaihtopääpuikot ja kaapelit kuin myös sukkapuikotkin. Ja molempia saa myös neliskulmaisina! Tarjolla on myös virkkuukoukkuja, kaksipäisiä koukkuja kuin huivisolkiakin, melkeinpä joka lähtöön. Lisäksi meillä on Knit Pron niin isompia kuin pienempiäkin puikkosettejä ja uutena viime viikolla tuli näille myös säilytyspussukoita! Lisäksi valikoimiini kuuluu laaja valikoima Prymin puikkoja ja neule- ja käsityötarvikkeita. Ja jos jotain vielä puuttuu, niin herkällä korvalla kuuntelen ja mahdollisuuksien mukaan tilaan sitä mitä tarvitaan.



 Ja puotikierrosta jatkettaessa löytyy vielä lisää lankaa ... pellavaa, alpakkaa, silkkiä, villaa ...



Tässä on puodin takaosastoa, sukkalangat vasemmalla ja suoraan edessä sekä vauvalangat oikealla



Takaosasta löytyy niin trikookuteita kuin ontelokuteitakin ja tietenkin vielä lisää lankaa. Tällä hetkellä lähinnä villa- ja merinovillalankoja



Puoti tässä tulikin suurin piirtein kierrettyä, mutta tervetuloa käymään, ihan oikeastikin!

Seuraavalla kerralla kerronkin uudesta lelustani, mutta siihen asti oikein mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä!