maanantai 28. lokakuuta 2013

Fani-kaulahuivi


Minulla kun on aina enemmän tai vähemmän tapanani kutoa tai virkata kaikenlaista ja kaiken aikaa. Useammatkin sukat, lapaset ja pipot olen jäähallilla vuosien kuluessa treenejä katsellessa kutonut. Nyt sain sitten ihan virkanikin puolesta tehtäväkseni suunnitella ja toteuttaa fanikaulahuivin muodostelmaluistelun SM-juniorijoukkue Stella Polarikselle. No, tuumasta toimeen ja huivin tekoon. Toiveena oli, että lanka on paksua, jotta se on nopea toteuttaa vähemmänkin käsitöitä harrastaneelle. Väritoive oli että huivissa pitää olla sinistä. Langaksi valitsin lyhyen pohdinnan jälkeen Viking Balderin, sillä se on paksua ja ihanan pehmeää ja kaiken lisäksi 100% villaa. Eikä tässä tapauksessa haittaa, vaikka lanka on edullista ja kestää myös konepesun. Huonoja ominaisuuksia en tästä langasta vielä ole keksinytkään. Eli varsin sovelias lanka vaativaan fanikäyttöön ;-)



Malli Stella Polariksen virallinen fanikaulahuivi, design by Ihalaiska
Lanka Viking Balder, kirjailuihin hopeanvärinen M&K Fiesta
Puikot KnitPro pyöröt 10mm

Huivi on suhteellisen yksinkertainen tehdä, vain oikeita ja nurjia silmukoita. Huivin SP-kirjailu ja tähtikoriste on tehty hopeanvärisellä langalla. Tietenkin oikeaan fanihuiviin kuuluu myös kunnon hapsut, niin tähänkin. Tykötarpeet Stellojen fanihuiviin sekä ilmainen ohje on saatavilla Oulun Lankamaailmasta.


 Nyt vain odottelemma innolla kisoja! Loista Stella, loista!



maanantai 21. lokakuuta 2013

Mummoponcho ja se on neon


Mitään ihmeenpää en ole aikaiseksi saanut vaan keskeneräisten työstäminen jatkuu ja niitähän minulla tunnetusti riittää. Sain viikonlopun aikana jotain pientä ihan valmiiksi astikin, kuten esimerkiksi yhden ponchon


Malli Perusponcho
Lanka Mark&Kattens Big Trend
Menekki 170g
Koukku 6mm KnitPro Soft Grip

Poncho on mallia isoäiti ja näitä olen virkata värkännyt useammankin, teki vaan tällä kertaa mieli jotain lämpimän väristä päällepantavaa kylmiä päiviä varten. Nopeasti tuo poncho syntyi, kun vaan jaksoi koukkua heiluttaa.

Lisäksi tekaisin pipon, niin kirkkaan, että ihan silmiin sattuu, mutta en minä tätä toki itse käytä, kun on nuorisomallia ja varsinkin väriä. Piposta mitään sen ihmeempää, kuin että ihmeen nätti siitä tuli, varsinkin heijastinkukka on piste i:n päälle. Pipon voi muuten pongata puodista ja ohjeen saa mukaansa ken tahtoo.

Malli Se on neon, oma säätö
Lanka Hjertegarn Jette Neon
Menekki 1 kerä
Puikot KnitPro pyöröt 3,0mm resorissa ja 4,0mm

Ja mulla se keskeneräisten loppuunsaattaminen jatkuu, laittelen kuvia kunhan saan valmista aikaan. Ongelma kun on taas kerran se, että ideoita on paljon enemmän kuin aikaa toteuttaa niitä!  Mukavaa alkavaa viikkoa!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ne on vaan sukat ...


...mutta ei ihan mitkä tahansa! Ensinnäkin ne on tehty ihan parhaasta sukkalangasta ja toisekseen niissä on melkeinpä täydellinen kantapää! 

Kuten tiedätte, niin minun pitää aina päästä säätämään ja niin tässäkin tapauksessa. Olen tehnyt jo muutamat sukat varpaista varteen ja metsästänyt täydellistä kantapäätä. Olen tehnyt kiroten ranskalaisia, nuljauttaen tiimalasia ja ähisten hollantilaisia kantpäitä. Ja mikään näistä ei ole ollut täydellinen, varsinkin kun haluan tehdä vahvistetut kantapäät, jotka istuvat jalkaan. Ja kun valmista ohjetta ei ollut, piti se sitten säätää ihan ite ja voil'a, tulihan se sieltä, kun vähän tiristeli.



Malli Ihan oma polvisukka
Lanka Zitron Trekking XXL
Menekki 94g
Puikot 2,75mm KnitPro Karbonz pyöröt

Nämähän on ihan perusukat varpaista varteen, mutta kantapään levennykset aloittelin keskeltä. Ja kun vahvistetut lantapäät halusin, niin tein 1o1n ja joka toisella kerroksella oikean silmukan nostin kutomatta. Lisäykset tein myös joka toisella kerroksella. Koskapa tämä kantapää joustaa, niin ajattelin, että enpä teekään perusranskista vaan jätin yksinkertaisesti lyhennetyt kerrokset tekemättä.



Niin syntyi tämä tekele ja on kuulkaas hyvä ja helppo! Ihan täydellinen se ei vieläkään ole, mutta lähentelee jo sitä. Vähän pitää vielä silmukkamääriä säätää ja se on sitten siinä, siis se täydellinen ja helppo kantapää ilman kommervenkkejä.

Laitetaanpa vielä kuva ihan koko sukistakin. Ihanat, eikö totta?


Nyt kun sukat ovat valmiit, niin ajatus on jo seuraavassa projektissa, sillä iskipä idealla, jos vaikka tekisi tunikan ylhäältä alas, mutta tällä kertaa virkkaamalla! Tämmöistä tällä kertaa, mukavaa syksyä!


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Myssyjä


Tässä on kaikenlaista tekemistä taas riittänyt ja puikkojen heiluttelu on jäänyt vähemmälle. Tai kyllä minä joka päivä jotain kudon, mutta kun tuttuun tapaani on taas miljoona keskeneräistä työtä tekeillä, niin ei oikein mikään tule ihan valmiiksi asti, mutta kaikki aikanaan kuten tämä pipo. Eihän tuon pipon tekeminen edes kauaa kestänyt, sillä vasta tammikuussa aloittelin ja jo nyt tuli valmista!



Malli Savolaisen pipo
Lanka Svarta Fåret Ulrika
Menekki 70g
Puikot 4mm KnitPro pyöröt

Se meillä asuva savolainen pyyteli uutta pipoa jo viime talvena ja kuuliasena vaimona pipo tietenkin piti tehdä vaikka toteutus vähän hitaanpuoleista tällä kertaa olikin, mutta ehtipäs pipo valmiiksi ennen syyskylmiä. Malli on sama savolaisen pipo, joita olen aiemmin jo kaksi tehnytkin.

Toinen valmistunut myssy on välipalana tehty Rikke-pipo



Malli Rikke Hat
Lanka Hjertegarn Vidal Alpaca
Menekki 92g
Puikot 4,0 ja 5,0mm KnitPro pyöröt

Ihanan pehmoinenhan tästä tuli, mutta omassa päässäni se ei hyvältä näyttänyt ja kun myssy ei kelvannut nuoremmalle tyttärellenikään, niin purkuun meni. Tätä nykyä pipolangat ovat sievällä kerällä kässäkopan pohjalla odottelemassa uutta tulemistaan.

Ja sitten kolmantena mutta ei vähäisimpänä turvallisen tuttua ja värikästä harmaata


Malli Löpö-pipo, oma säätö
Lanka Viking Baby Ull
Menekki 60g
Puikot 3,0 ja 4,0mm KnitPro pyöröt

Pipoon loin silmukoita 144 ja tein resoriksi 2o2n joustinneuletta 4,5cm. Lisäsin tasavälein 36 silmukkaa ja tein kaksinkertaista helmineuletta parikymmentä senttiä, jonka jälkeen tiukat kavennukset ja langanpätkien päättely. Tuloksena erittäin käyttäkelpoinen myssy jokapäiväiseen käyttöön. Tästä tykkään!

Tässäpä nämä tärkeimmät tällä kertaa!

torstai 12. syyskuuta 2013

Jämälankahame


Teki mieli tehdä taas hame. Aikani suunnittelin lankahyllyn vieressä väritystä siksak-hameeseen, mutta sitten muistin, että saattaahan omista kätköistänikin hameen verran lankaa löytyä. Tämmöinen siitä sitten tuli

Malli Siksak-hame
Lanka Sekalaisia sukkalankoja kuten Gjestal Silja, Gjestal Sildre, Viking Vilma ja Novita Nalle
Puikot 4,0m KnitPro pyöröt
Menekki 220g

Värityksen suuunnittelin sen mukaan, miten lankoja kaapista löytyi ja miten niitä riitti. Joitain vielä jäi ylikin ja monta kaapista löytynyttä väriä jäi vielä odottelemaan seuraavaa jämälankaprojektia. Itse asiassa lankakaapisani taitaa löytyä tarpeet vielä useampaankin hameeseen :-)


Tämmöistä jämistelyä tällä kertaa, mutta itse tykkään tästä hameesta, käyttökelpoinen hame arkiseen käyttöön!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pieniä sieviä asusteita


Onpa tullut tehtyä kaikkea pientä mukavaa isompien töiden valmistumista odotellessa ;-)

Aloitetaanpa helmeilystä. Helmeilyn opeteltuani tekaisin innoissani toisetkin kämmekkäät


Malli Aamukaste
Lanka Viking Baby Ull, 8mm lasihelmiä
Menekki 32g
Puikot 2,5mm

Minä se sitten jäin koukkuun tähän helmeilyyn ja nyt on sitten yhdet sukat ja pitsimyssy puikoilla eli niihinkin tulee tietysti helmiä, myssyyn enemmän ja sukkiin vähemmän.

Valmistuipa jokin aika sitten myös pitsimyssykkä (ilman helmiä)


Malli Pitsimyssy
Lanka Hjertegarn Alpaca Silk
Menekki 48g
Puikot 2,75mm resoriin ja 4,0mm pitsikuvioon

Tämän myssyn idea lähti aikanaan tyttäreni toiveesta saada pitsimyssy, jonka sitten toteutinkin. Tämä myssy on järjestyksessään jo kolmas tällä samalla mallilla. Tästä myssystä olen vihdoin viimein saanut ohjeenkin aikaiseksi ja sen saa halutessaan mukaansa puodista tai sen voi ladata täältä.

Syksy se saapuu vääjäämättä, niin tekaisin säärystimet syysnilkkureiden kaveriksi


Malli Nappisäärystimet
Lanka Hjertegarn Incawool Print ja 2 kookosnappia
Menekki vajaa 100g
Puikot 6mm

Laitanpa vähän ohjeen tynkääkin, jos jollakulla tulee tarve tehdä säärenlämmikettä. Eli luo 48 silmukkaa ja jaa silmukat neljäle puikolle (12s/puikko). Neulo suljettuna neuleena 1 krs oikein, 1 krs nurin yhteensä 4 kertaa. Neulo sen jälkeen sileää 17cm. Tämän jälkeen säärystin neulotaan tasona. Neulo aina oikein neuletta yhteensä 12 krs. Lisää joka toisella kerroksella molempiin reunoihin 1 s. Kun olet neulonut 3 kerrosta ainaoikein neuletta, tee napinläpi 3 silmukan päähän oikeaan reunaan päättämällä 1 s ja luomalla seuraavalla kerroksella tilalle silmukka. Jatka loppuun ja päätä silmukat löyhästi. Tee toinen säärystin peilikuvaksi. Päättele langanpäät ja taita ainaoikein neulos alaspäin ja ompele nappi



Ja sitten sokerina pohjalla eli välähtipä taas kerran eli kun lyödään kaksi viisasta päätä yhteen ja toinen aloittaa röyhelöidealla ja toinen lisää siihen käytännöllisen sukanvarren saadaan aikaiseksi sievä reunus tylsiin turvakenkiin 



tai saadaan tyylikkään tuunatut citykumpparit eli ei ole kumikkaat tylsät enää, ei todellakaan...


Malli Ällin ja tällin älynväläys
Lanka Viking Ville ja Buena-röyhelölanka
Puikot 4mm KnitPro sukkapuikot

Röyhelöreunukset on tehty kutomalla sukanvartta (2o2n) noin 10 cm ihan tavallisella sukkalangalla. Tämän jälkeen tehdään kerros siten, että jokaiseen silmukkaan kudotaan sukkalangan lisäksi röyhelölankaa (mukana saa olla myös bling-blingiä, on jopa suotavaa). Sen jälkeen kudotaan pari kerrosta joustinneuletta ja vielä kerros sukkalanka-röyhelölanka-yhdistelmää. Kerros nurjaa ja päätellään silmukat. Tämän jälkeen odotellaan vaan sadekelejä ja ei kun menoksi!

Mukavaa viikonloppua ja tekemisen iloa!


torstai 5. syyskuuta 2013

Tiikerihame


Meille tuli vähän paksumpaakin tiikerisukkalankaa ja jotain kivaa ja muuta kuin sukat siitä piti päästä tekemään. Yhdet sukat  kun olen aiemmin jo tehnytkin, tosin siitä ohuemmasta tiikerilangasta. Iskipä sitten idealla notta hamehan tästä. Jotta hameesta ei tulisi liian rätväkkä, niin tiikerilangan kaveriksi otin saman merkkistä yksiväristä ruskeaa lankaa ja aloin tikuttelemaan ja tässä tulos, kelpo hame


Malli Lanesplitter, oma säätö
Lanka Hjertegarn Basic, tiikerikuvio+perusruskea (50g=140m)
Menekki 232g
Puikot 4,0mm KnitPro

Omaa säätöä piti tietenkin päästä tekemään sen verran, ettei sauman ompeluun tarvinnut ryhtyä. Hameen tein siten, että loin sopivan määrä silmukoita (130) ja ruskealla kudoin aina oikein ja kirjavalla sileää oikeaa. Joka toisella kerroksella lisäsin yläreunassa silmukan ja helmassa kavensin, joten silmukoiden määrä ei lisäänny. Kun hame ylettyi vyötärön ympäri (hoikempana olisin päässyt vähemmällä) purin aloitusreuna pois (virkkausaloitus olisi ollut kätevä) ja tein kolmen puikon päättelyn. 



Olen pari pienempääkin neuletyötä saanut valmiiksi, mutta niistä lisää seuraavalla kerralla, tässä kun on kaikenmoista puuhastelua pihalla, kuten tyrnin poimintaa ja omenatkin odottavat hilloamista.

Mukavaa loppuviikkoa ja nautitaan näistä ihanista ja lämpimistä syyssäistä!