sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pieniä sieviä asusteita


Onpa tullut tehtyä kaikkea pientä mukavaa isompien töiden valmistumista odotellessa ;-)

Aloitetaanpa helmeilystä. Helmeilyn opeteltuani tekaisin innoissani toisetkin kämmekkäät


Malli Aamukaste
Lanka Viking Baby Ull, 8mm lasihelmiä
Menekki 32g
Puikot 2,5mm

Minä se sitten jäin koukkuun tähän helmeilyyn ja nyt on sitten yhdet sukat ja pitsimyssy puikoilla eli niihinkin tulee tietysti helmiä, myssyyn enemmän ja sukkiin vähemmän.

Valmistuipa jokin aika sitten myös pitsimyssykkä (ilman helmiä)


Malli Pitsimyssy
Lanka Hjertegarn Alpaca Silk
Menekki 48g
Puikot 2,75mm resoriin ja 4,0mm pitsikuvioon

Tämän myssyn idea lähti aikanaan tyttäreni toiveesta saada pitsimyssy, jonka sitten toteutinkin. Tämä myssy on järjestyksessään jo kolmas tällä samalla mallilla. Tästä myssystä olen vihdoin viimein saanut ohjeenkin aikaiseksi ja sen saa halutessaan mukaansa puodista tai sen voi ladata täältä.

Syksy se saapuu vääjäämättä, niin tekaisin säärystimet syysnilkkureiden kaveriksi


Malli Nappisäärystimet
Lanka Hjertegarn Incawool Print ja 2 kookosnappia
Menekki vajaa 100g
Puikot 6mm

Laitanpa vähän ohjeen tynkääkin, jos jollakulla tulee tarve tehdä säärenlämmikettä. Eli luo 48 silmukkaa ja jaa silmukat neljäle puikolle (12s/puikko). Neulo suljettuna neuleena 1 krs oikein, 1 krs nurin yhteensä 4 kertaa. Neulo sen jälkeen sileää 17cm. Tämän jälkeen säärystin neulotaan tasona. Neulo aina oikein neuletta yhteensä 12 krs. Lisää joka toisella kerroksella molempiin reunoihin 1 s. Kun olet neulonut 3 kerrosta ainaoikein neuletta, tee napinläpi 3 silmukan päähän oikeaan reunaan päättämällä 1 s ja luomalla seuraavalla kerroksella tilalle silmukka. Jatka loppuun ja päätä silmukat löyhästi. Tee toinen säärystin peilikuvaksi. Päättele langanpäät ja taita ainaoikein neulos alaspäin ja ompele nappi



Ja sitten sokerina pohjalla eli välähtipä taas kerran eli kun lyödään kaksi viisasta päätä yhteen ja toinen aloittaa röyhelöidealla ja toinen lisää siihen käytännöllisen sukanvarren saadaan aikaiseksi sievä reunus tylsiin turvakenkiin 



tai saadaan tyylikkään tuunatut citykumpparit eli ei ole kumikkaat tylsät enää, ei todellakaan...


Malli Ällin ja tällin älynväläys
Lanka Viking Ville ja Buena-röyhelölanka
Puikot 4mm KnitPro sukkapuikot

Röyhelöreunukset on tehty kutomalla sukanvartta (2o2n) noin 10 cm ihan tavallisella sukkalangalla. Tämän jälkeen tehdään kerros siten, että jokaiseen silmukkaan kudotaan sukkalangan lisäksi röyhelölankaa (mukana saa olla myös bling-blingiä, on jopa suotavaa). Sen jälkeen kudotaan pari kerrosta joustinneuletta ja vielä kerros sukkalanka-röyhelölanka-yhdistelmää. Kerros nurjaa ja päätellään silmukat. Tämän jälkeen odotellaan vaan sadekelejä ja ei kun menoksi!

Mukavaa viikonloppua ja tekemisen iloa!


1 kommentti:

  1. Ihania neulomuksia täällä taas! Tuo pitsi myssy on IHANA!!!

    VastaaPoista