sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ylipolvensukat


Kyhäily jatkuu vielä ja tällä kertaa toiseksi viimeinen pari tuli uunista ulos. Sain viikolla valmiiksi nämä sukat, jotka tosiaankin jatkuvat yli polven.


Malli Ylipolvensukat, oma säätö
Lanka Nalle
Menekki 144g
Puikot 3,5mm

Lankakaappia siivotessani löysin kerän sitä vanhaa Nallea, joka on pehmeää ja kestää jopa käyttöä, joten en raaskinut laittaa kerää kiertoon, vaan päätin tehdä näistä itselleni sukat. Värikin sattui olemaan sopivasti värikäs harmaa :-) Sukat aloitin taas varpaista ja näitä sukkia olen tikuttanut pääasiassa autossa, joten kuvion kehittelin matkan aikana omasta päästä. Kantapää on ranskalainen, jossa levennykset alkavat pohjasta ja tällä kertaa tein sen vahvistettuna. Olen metsästänyt täydellistä kantapäätä ja tämä on jo lähellä sitä. Jos olisin yhden lisäyksen tehnyt vähemmän, niin tämä olisi täydellinen eli siksipä pitää jatkaa kantapääharjoituksia.


Tässä ajattelen tulevaa syksyä ja talvea ja sitä, että tänäkään vuonna ei tarvitse jatkuvasti käyttää farkkuja, vaan voin pukeutua myös hameeseen. En tiedä  mikä minuun  on mennyt, kun nykyään tykkään käyttää hameita, liekö tuo mummoutumista? Näissä sukissa on kääntöreunus, joten käyttö on näppärää. Enhän minä ylipolvensukkia tarvitse muulloin kuin ulkosalla, villasukkia toki käytän muulloinkin


Ja saas nähdä kuinka tämän vuotisen kyhäilyni käy. Kaikki muut työt olen saanut valmiiksi, myös ylimääräiset extratyötkin, vain yksi tunika on vielä työn alla ja kovasti epäilyttää, ehdinkö saada sitä valmiiksi. Kaikenlaista muutakin puuhaa kun tuntuu riittävän. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni!

11 kommenttia:

  1. Die Socken sehen sehr elegant aus. Toll.
    Talvi tulee varmasti :-(, Nautitaan nyt pikkuisen hellettä.

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat! :) Minäkin olen vasta viime vuosina oppinut pitämään hametta, kesällähän se onkin mukavan viileä, mutta kyllä talvellakin tarkenee hameessa, kun osaa lisätä asusteita oikein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Olen myös käyttänyt hameita vasta vähän aikaa ja tykkään! Talvella paksut sukkahousut hameen kanssa on must!

      Poista
  3. Voi kuinka kauniit sukat. Ja pitsihameen kanssa todella hyvännäköiset!

    VastaaPoista
  4. Suloiset ja ihana yhdsitelmä tuo pitsimekko ja sukat! Nostalgiset suorastaan...

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat. Mulle on iskenyt samanlainen mummoutuminen, eli hameita pitää olla ja löytyä joka lähtöön. Taidanpas itsekin aloittaa jonkinlaiset polvarit syksyn kelejä varten. Ihanaa!! Syksy!!

    VastaaPoista
  6. Ihanat!
    Minä tykkään kesällä käyttää hameita, mutta talvella tarkenee paremmin housuissa, kun pitää vähän väliä välitunteja valvoa.

    VastaaPoista