Viikko on ollut sopivasti kiireinen, mutta olen minä saanut käsilläni jotain aikaiseksikin. Tällä viikolla on valmistunut hame, itse asiassa kaksin kappalein. Ja kuvitelkaas, olen tehnyt ne virkkaamalla.
Ensimmäinen hame on siedätyshoitoa, sillä yleensä en käytä mitään keltaista. No, ei tämä onneksi mikään kirkkaan keltainen ole, mutta siitä huolimatta tämä ei kuulu normaaliin värimaailmaani.
Malli: Oma säätö
Lanka: Gjestal Silja
Menekki: 265g
Koukku: 4mm
Varsinaisesti mitään valmista ohjetta tähän hameeseen ei ole, vaan olen tehnyt oman mieleni ja mittojeni mukaan. Ensin tein helmaan 10 kukkaneliötä ja aloin virkkaamaan hametta ylöspäin, vuorotellen kerros pylväitä ja kerros kiintosilmukoita. Ylöspäin mennessä kaventelin muutamia silmukoita, jotta hame pysyisi päällä ja istuisi paremmin.
Nappikauppaan en joutanut, vaan kaivelin pientä ja vajavaista nappivarastoani. Nämä napit ovat jostain vanhasta vaattestani, en kyllä muista mistä, mutta väliäkös sillä.
Toinen valmistunut hame on melkein samanlainen kuin ensimmäinenkin, mutta se on tehty ylhäältä alas, tämä tekotapa kun sopii paremmin minulle
Malli: Oma säätö
Lanka: Gjestal Silja
Menekki: 280g
Koukku: 4mm
Hame on virkattu pylväillä ja kiintosilmukoilla. Helmaan värkkäsin tällä kertaa perinteistä simpukkakuviota, yhteensä viisi kerrosta.
Napit kaivoin samoin omasta nappivarastostani.
Ja ettei tekeminen loppuisi, niin vielä minulla on kolmaskin hame tulossa, mutta siitä lisää, kunhan se joskus valmistuu. Keväisin on kiva virkata myös kasseja, niin tällä kertaa esittelen ystäväni tekemän kassin
Laukku on tehty puuvillalangasta. Samalla tässä on opeteltu afrikkalaisten kukkien tekoa. Kukat on tehty jälkikäteen ja ommeltu koristeeksi. Sanka on tietenkin puodistani.
Isäntä on näköjään alkanut myös seuraaman blogiani ja huomautti kertomastani äitienpäivälahjasta. Sain nimittäin ajovaloumpioiden lisäksi myös rannekellon, edellisestä kun on lasi päässyt särkymään. Niin, ja käytiinhän me äitienpäiväajelullakin...
Isäntä on näköjään alkanut myös seuraaman blogiani ja huomautti kertomastani äitienpäivälahjasta. Sain nimittäin ajovaloumpioiden lisäksi myös rannekellon, edellisestä kun on lasi päässyt särkymään. Niin, ja käytiinhän me äitienpäiväajelullakin...
Ihania käsitöitä ja tuo banneri kuva aivan mieletön ,just tuollaisen huoneen haluaisin ihan vaan itelleni ;D
VastaaPoistaOlen itse myös vierastanut keltaista, mutta tuollainen "leijonan keltainen" on saanut pääni kääntymään.
VastaaPoistaOnpa kauniit ja timmit hameet.
VastaaPoistaIhania nuo hamoset :)
VastaaPoistaIhania hameita ! Kiitos vinkeistä, nyt saan jämälangat käyttöön. Kuuminta hottia kapeiden leggingsien kanssa talvellakin !
VastaaPoistaKiitoksia! Itse käytän nykyään hameita kesät talvet!
Poista