lauantai 14. heinäkuuta 2012

Päikkärit pelastettu!


Sunnuntaisin, kun olemme syöneet ja olen saanut siivottua keittiön, menen sohvannurkkaan pitkäkseni. Kulmaus onkin nimetty unikulmaksi, josta muut perheen jäsenet tietävät pysyä poissa sunnuntailounaan jälkeen. Usein nimittäin käy niin ja varsinkin formulaviikonloppuna, että vajoan unten maille. Senpä takia tarvitsen torkkupeiton. On erittäin ikävää herätä siihen, että on vilu. Yritin jo aiemmin saada itselleni torkkupeittoa, mutta se päätyi tyttärelleni. Tämän peiton pidän itsekkäästi ihan itse.



Malli: Torkkupeitto, oma säätö
Lanka: Regia Hand-dye effect, Hot Socks Spectra, Hot Socks Marrakesh + muita ohuita sävyyn sopivia sukkalankoja
Menekki: 534g
Koukku: 4mm

Tähän peittoon olen käyttänyt pääasiassa pääasiassa punertavan sävyisiä sukkalankoja, jotka löytyivät omasta lankakoristani. Erilaisia sukkalankoja on jäänyt mm. viimevuotisesta hullusta huiviprojektistani. Nyt on nekin keränloput sitten käytetty ja hyvään tarkoitukseen menivätkin.



Neliöitä tätä peittoa varten tein kaikkiaan 77 kappaletta ja kiersin ne vielä kertalleen yksivärisellä langalla samalla neliöt yhdistäen. Lopuksi virkkasin peiton vielä pari kertaa ympäriinsä ja niin on peitto sitten valmis. Täytyy tunnustaa, että olen tänään jo koetorkkunut tämän peiton ja hyvin toimii, oli oikein makoisat nokoset!



Tänään on satanut ja paistanut ja välillä vähän jyrissytkin. Samalla kun kuvailin torkkupeittoa, niin ikuistin tämän upean sateenkaaren


Rentouttavaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Kyllä tuon alla kelpaa päikkärit ottaa!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana tuli peitostasi! Sen alla varmaan näkee mukavia uniakin. :) Ja upean sateenkaaren sait vangittua kuvaan.

    VastaaPoista
  3. Ihana peitto, kyllä kelpaa sen alla loikoilla:)

    VastaaPoista
  4. Aivan uskomattoman kaunis peitto. Kyllä unoset nyt maistuvat vielä paljon paremmilta :)

    VastaaPoista
  5. Upea peitto!

    http://hepsi20.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. no niin :-) hieno peitto ja komea sateenkaari

    VastaaPoista
  7. Kaunis tähtikuvio tilkkujen välissä =D Oikein kaunis peitto kaikkinensa.
    Ja mikä täydellinen sateenkaari! WOW !!

    VastaaPoista
  8. Upea peitto, kelpaa siinä köllötellä!

    VastaaPoista
  9. Kertakaikkisen kaunis väriyhdistelmä - kyllä tuossa näkee kauniita unia!

    VastaaPoista
  10. Ihana peitto! Kauniita unia! :-) toivottelee atzalea

    VastaaPoista