keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Torkkupeitto valmistui

Mielestäni parasta viikon ainoassa vapaapäivässäni on se, että saa ottaa pikku tupluurit. Niinpä ajattelin tehdä itselleni uuden torkkupeiton. Peitto kuitenkin sopii väritykseltään paremmin tyttärelleni kuin itselleni, joten peitto lähtee uuteen kotiin. Tyttärelläni sattuu sopivasti olemaan huomenna syntymäpäivä, joten jokavuotinen lahjapulmakin ratkesi kertaheitolla.



Malli: Torkkupeitto, oma säätö
Lanka: Viking Nordlys, Novita Nalle
Menekki: Nordlys 286g, Nalle 425g
Koukku: 4mm

Peittoa aloin virkkailemaan jo toukokuun puolella neliö kerrallaan. Lankana pikkuneliöissä käytin liukuvärjättyä Vikingin Nordlysiä. Neliöitä tein yhteensä 77 kappaletta, jonka jälkeen mietiskelin, mitenkä nämä sitten yhdistäisin. Ensin ajattelin yhdistää neiliöt suoraan toisiinsa, mutta sitten iski idealla, jos vaikka kiertäisin ne ensin yksivärisellä langalla. Ei kun komeron kätköjä penkomaan... Ensin kokeilin mustaa ohutta sukkalankaa, ei tullut oikein hyvä, värit eivät jotenkin kohdanneet. Sitten kokeilin ruskeaa lankaa, mutta sekään ei jostain syystä ollut silmään sopiva. Mutta kun löysin pari kerää jo useamman vuoden marinoitunutta aniliinia lankaa, niin johan alkoi sopimaan, väreiltään ainakin.



Nämä neliöt olivat tosi mukavia ja joutuisia tehdä, joten uusia neliöitä on jo vino pino odottelemassa, tosin lankana niissä olen käyttänyt kätköistäni löytyneitä sekalaisia ohuita sukkalangan jämiä. Jos niistä vaikka saisin nokosiani varten kasattua peiton!?! Ainakin tällä hetkellä värimaailma näyttää sellaiselta, että tuskinpa sitä kukaan muu tulee huolimaankaan ;-)




Ja lopuksi viikon puutarhakuva


Onnea vaan huomiselle syntymäpäiväsankarille!

9 kommenttia:

  1. Ihana peitto. Nordlys-lanka vaikuttaa mielenkiintoiselta. En ole sitä koskaan nähnyt livenä.

    VastaaPoista
  2. Hieno peitto, onnistuit jälleen kerran.

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen torkkupeitto jä värityshän on kuin tuosta viikon luotokuvasta, särkyneestä sydämestä:)

    VastaaPoista
  4. Ihana, ihana , ihana torkkupeitto <3 Värit tosi namit ja ihanat . Olet ollut ahkera virkkaaja :)

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuus! Malli ja väritys todella kauniit. Tupluureja kyllä kannattaa tuon alla ottaa eli viettää vähän ettonellaa ja aatella vain ruusuisia ajatuksia unen ja valveen rajamailla.

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköinen ja värinen peitto!!

    VastaaPoista
  7. Kaunis peitto ja niin ihanan värinen.

    VastaaPoista
  8. Ihana! Tuo aniliini on aivan nappi valinta.

    VastaaPoista