Rakkaat lukijani, siviilielämän epämiellyttävien käänteiden myötä on blogini ollut pitkähköllä tauolla. Pahoittelen, että en ole päivitellyt blogiani, mutta mitään ihmeenpää en ole valmiiksi saanut, mitä nyt parit nutut ja pöksyt
vastasyntyneiden teholle sekä sukat. En ole vaan jaksanut, kyennyt enkä
voinut, sillä suru menee tunnetusti puseroon.
Tämä blogi päättyy tähän sillä Ihalaiskaa ei enää ole. Kävi nimittäin niin, että pahaa aavistamatta ja ilman ennakkovaroitusta sain kuulla olevani kyllästyttävän tylsä ihminen vailla mitään positiivisia ominaisuuksia ja se oli sitten siinä. Tämä sitten keikauttikin koko elämäni nurinniskoin.
Minä reppana nimittäin luulin nämä reilut pari vuosikymmentä, että mieheni rakkaus oli aitoa, mutta yksi kaunis päivä se rakkaus vain loppui, jos sitä nyt koskaan oli ollutkaan. Koko meidän yhteinen elämä muuttui hänelle täysin merkityksettömäksi ja minut heitettiin pois kuin märkä rätti. Missään vaiheessa minulta ei tietenkään kysytty mitään, vaan mentiin hänen luomallaan sanelupolitiikalla. Talo myytiin, mökki, autot ja koko muu omaisuus jaettiin ja koko ajan oli kauhea kiire. Minua vietiin tässä prosessissa kuin sitä kuuluisaa litran mittaa. Siinä vaiheessa tuon manipulaation mestarin päähän ei sopineet muuta kuin hänen omat ylimieliset ajatuksensa. Ajatuksen juoksu oli niin nopeaa ja pyöritys valtavaa, etten yksinkertaisesti pysynyt koko aikaa perässä. Noin yksinkertaista se siis on, heitetään pois koko 20 vuotinen avioliitto ja samalla koko entinen elämä.
Se tunnekylmyys hänessä oli pelottavaa, ei tietoakaan toisen ihmisen kunnioittamisesta, inhimillisyydestä saati empatiasta. Minut siis vasten tahtoani vaan deletoitiin pois hänen elämästään. Tämän koettuani kaikki mihin elämässäni uskoin, on pyyhitty pois. En olisi ikinä uskonut, että kukaan voi toimia niin itsekkäästi ja julmasti, ei ainakaan se kaikkein läheisin ja rakkain ihminen, mutta kyllä näköjään voi.
Se on muuten voimaton tunne, kun näkee kaiken hajoavan, eikä itse mahda asialle yhtään mitään, mistään ei voi neuvotella eikä mitään ole tehtävissä. Eniten vaivaa se, että meidän avioliitolle ei ainakaan minun kannaltani saatu minkäänlaistä järkeeni käyvää päätöstä. Minä kun vain olin hankaloittamassa hänen elämäänsä, pois siis jouti akka, myöhemmin myös lapset ja koirakin. En ole tänä päivänäkään saanut asialle kyllästymistä kummempaa selitystä, joka varmaan onkin riittävän hyvä syy vetää matto jalkojeni alta.
Avioeroa miettiessä olen tullut siihen tulokseen, että eroni muistutaa enemmän kuolemaa kuin normaalia eroa. Eron syyn tulisi olla selvä kummallekin osapuolelle, se kun ei mielestäni ole
reilua häipyä yhtäkkiä ja selittelemättä. Ensireaktioni avioeroon oli shokki, sitten tuli pari viikkoa kestänyt epäusko jota seurasi kuukauden kestänyt pohjaton suru. Sieltä kun nousin niin seuraava tunne oli valtava pettymys. Pettymystä seurasi järjetön viha ja tätä vuoristorataa olen mennyt, mutta lopulta olen alkanut hyväksyä tapahtuneen, vaikka en sitä ymmärräkään, enkä varmaan tule koskaan ymmärtämäänkään. Olen kuitenkin päättänyt jättää omat tunteeni hänen suhteensa taka-alalle ja päätin aloittaa ajattelemaan järjellä, siihen kun olen voinut aina luottaa. Olen myös päättänyt, että toista kertaa näin ei pääse enää käymään, sillä se saattaisi avata tällä hetkellä jo hieman parantuneet haavani uudestaan. Ajattelen, että itseään täytyy sen verran kunnioittaa,
että ymmärtää toisen olevan omassa kuvitellussa maailmassaan kykenemätön parempaan,
joten voin antaa hänelle anteeksi. Vaikka vieläkin kipuilen asian kanssa, niin järki on jo saanut hieman suuremman otteen ja olen päässyt jonkinlaiseen normaaliin elämänrytmiin kiinni, mutta aikaa tämä on ottanut kohta puoli vuotta ja vieläkään ei valmista ole, valitettavasti.
Pahoittelen myös ajoittain asiakkailleni aiheuttamaani mielipahaa tai nuivaa käytöstäni, sillä tämä myllerrys on vienyt kaiken aikani, voimani ja energiani, jopa yöuneni pitkäksi aikaa. Harvassa syksyllä olivat ne päivät, jolloin iloiten olen voinut töitä tehdä ja olipa joukossa sellaisiakin päiviä, jolloin piti käydä varaston puolella itkut tirauttamassa.
Pahoittelen myös ajoittain asiakkailleni aiheuttamaani mielipahaa tai nuivaa käytöstäni, sillä tämä myllerrys on vienyt kaiken aikani, voimani ja energiani, jopa yöuneni pitkäksi aikaa. Harvassa syksyllä olivat ne päivät, jolloin iloiten olen voinut töitä tehdä ja olipa joukossa sellaisiakin päiviä, jolloin piti käydä varaston puolella itkut tirauttamassa.
Tämän enempää en aio tätä asiaa ruotia ja tämä blogi päättyy tähän! Kiitokset kaikille lukijoilleni! Jatkan toki bloginpitämistä joten tervetuloa uuden Keep It Simple blogini pariin niin uudet kuin vanhatkin lukijani!
(edit. Päivitin uuden bloginin kommentointimahdollisutta)
(edit. Päivitin uuden bloginin kommentointimahdollisutta)
