lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sademetsäsukat


Vaikka täällä Oulussa on tällä viikolla pakkanen paukkunutkin, niin kyllä se kevät tulee ja sen mukana loskakelit. Tulevaan kevääseen olen varustautunut hyvin. Tilata pätkäytin uudet kumpparit ja kumppareihin piti tietenkin tikutella saapassukat. Vihertymistä odotellessa päräytininkin sitten reippaan vihreät sukat, niin syvänvihreät, että nimesin sukat Sademetsä-sukiksi



Malli Sademetsä-sukat, oma säätö
Lanka Zitron Trekking XXL
Menekki 96g
Puikot 3,0mm KnitPro Cubics pyöröpuikot

Nyt kun olen opetellut tekemään sukkia varpaista varteen, niin jatkoin samaan linjaa. Kuvion nappasin vuoden 2012 Das große Strickmusterheft lehdestä


Mieltä on jäänyt vaivaamaan se ranskalainen kantapää ja sen toteutus, yhden ainoan kerran olen sen saanut onnistumaan ja silloinkin siitä tuli ruma. Tällä kertaa otin ihan ajatuksenkin jo tekovaihessa mukaan ja kas, vahvistettu ranskalainen kantapää syntyi ja ihan ilman tuskaa. Pikkuisen toisella puolella on löysää, mutta seuraaviin sukkiin tiedän senkin asian korjata.


Pohjelisäykset sain syntymään sivuille ihan automaattisesti, kun keksin tehdä molempiin reunoihin pitsikuviota.


Viikon verran näitä sukkia pakersin ja viimein lanka osoitti loppumisen merkkejä. Nimttäin jossain vaiheessa sukanvartta tehdessä tuntui, että kerä ei pienene lainkaan. Sukkiin tein joustavan päättelyn, mutta vähän löperöksi reuna jäi. Nämä Sademetsäsukat ovat melkein täydelliset, vain kantapään toisella puolella muutama löysähkö silmukka ja turhan löysä varren suu, johon ajattelin laittaa elastista lankaa. Melkein täydelliset näistä sukista tuli, josko seuraavista saisin jo täydelliset?

Saapassukiksi päätyivät tyttärenikin kevätsukat



Näillä kumppareilla lompsottellemmikin sitten pitkin kevättä, satoi tai paistoi ;-)

Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Isännän sukat


Tällä hetkellä puikoilla on sukkia, useammatkin parit. Tällä kertaa sukat sai meillä asuva savolainen. Aiemmin hänellä ovat pitosukkina olleet kunnon saapassukat, mutta tällä kertaa tuli toive ohuista sukista, jotka mahtuvat hyvin esimerkiksi työsandaaleihin. Minä tietenkin kuuliaisena toteutin tämän toiveen.



Malli Perusukat
Lanka Marks&Kattens Fame
Menekki vajaa kerä
Puikot 2,5mm KnitPro Symfonie wood sukkapuikot

On nämä sukat jo jonkin aikaa valmiina olleet, pestykin jo pariin otteeseen. Isäntä vaan on niin kiireinen, että ei tuo paljon poseeraamaan jouda.



Sukanteko jatkuu edelleen, tosin harjoittelen kovasti varpaista varteen sukantekoa, seuraavissa sukissa aion selättää sen ranskalaisen kantapään, vaikka jokin aika siten vannoin, etten enää ikinä sitä edes yritä. Ensi viikolla saan nimittäin tukiopetusta kantapääntekoon ja tänään pitää saada sukkiin terät tehtyä, jotta kantapääoppiin pääsen.

Aurinkoista sunnuntaita!


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pitsisukat


Minulla kun tuota ylimääräistä aikaa on, niin tekaisinpa aikani kuluksi pitsisukat. Tällä kertaa langaksi valikoitui Viking Vilma ja ajattelin kokeilla kuinka pitkä varret sukkiin saa yhdestä 100 gramman kerästä. Sukat aloitin kärjestä ja pitsikuvion nappasin soveltaen vuoden 2011 Das große Strickmusterheft lehdestä.


Malli oma säätö
Lanka Viking Vilma
Menekki 97g
Puikot 3,5mm KnitPro 100cm pyöröpuikot

Kivat sukat näistä tuli tuli ja hauskasti tuo kärkikin asettuu, vaikka ihan vahingossahan ne tulivat. Nimittäin aluksi unohdin, että tämähän tehdään pyörönä, joten mallikuviota tein aluksi joka kerroksella. En laiskuuttani viitsinyt purkaa ja vaihdoin lennossa kuvioon välikerrokset. Tässä tuli todistettua se, että välistä se sokeakin kana jyvän löytää




Mukavaa viikonloppua!

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kevätsukat


Kuka viitsii ihanassa keväisessä auringonpaisteessa kulkea harmaat villasukat jalassa? Siksipä tekaisin iloisen aurinkoiset kevätsukat


Malli Perussukka (ylhäältä alas)
Lanka Regia World Ball
Menekki 84g
Puikot 2,5mm KnitPro Karbonz-hiilikuitupuikot

Sukat otin jokin aika sitten työn alle kun piti päästä kokeilemaan Knit Pron uusia hiilikuitupuikkoja. Ovat muuten aivan ihanat puikot! Tämä sukka on tehty yhteistyönä, sillä aika moni on päässyt testaamaan Karbonzin puikkoja tämän sukan varteen. No, mitä sitä yhdellä sukalla tekee? Ei tietenkään mitään, joten värkkäsin sille parin. Sukat pääsevät ihan oikeaan käyttöön, sillä annan ne tyttärelleni, kunhan tuo palaa reissultaan


Yleensä alan tähän aikaan vuodesta jo kovastikin virkkailemaan, mutta kun olen pikkuhiljaa oppimassa sukkien tekoa varpaista varteen, niin tuntuu tuo sukantekoinnostus olevan vielä kovin päällä. Tällä hetkellä on paritkin sukat tekeillä. On mulla toki yksi virkkuutyökin meneillään, mutta siitä lisää kunhan saan jotain valmista aikaan...

Mukavaa loppuviikkoa!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Loistavia suorituksia ja yksi säälittävä :-(


Minä kun viikko sitten lähdin into piukeana bussilla Turkuun luistelukisoja seuraamaan. Ajattelin samalla viettää yksityistä neuleretriittiäni ja tikutella samalla koko viikonlopun ihan sydämeni kyllyydestä. Toiveikkaana pakkasin repun täyteen keskeneräisiä kässyjä ja riittävästi lankaa niiden loppuunsaattamiseen sekä tietenkin kannustuslipun!


No, arvaatte varmaan ettei kaikki mennyt niin kuin olin suunnitellut, ei lähimainkaan. Reissu alkoi lupaavasti ja menomatkalla (9 tuntia bussissa) neuloin melkein koko matkan ajan. Ensin sain valmiiksi jo pitkään suunnitteilla olleet ruttusäärystimet


Malli Ruttusäärystimet
Lanka Gjestal Jade (70% villa, 30% alpakka)
Menekki 140g
Puikot 4,0mm KnitPro 100cm pyöröpuikot

Mallin näihin säärystimiin sain pari vuotta sitten äidiltäni. Säärystimet tein yhtäaikaisesti Magic Loop tekniikalla, joten ei jäänyt tällä kertaa paritonta säärystintä repun pohjalle pyörimään. Pääsimme yömyöhään Turkuun ja näihin säärystimiin sitten tyssäsi hyvä kutomisvireeni.



Lauantai-aamuna teimme meillä asuvan savolaisen kanssa pienen kaupunkikierroksen ennen jäähallille menoa. Kävimme mm. Turun Lankamaailmassa (yhtään lankaa en ostanut ;-) ja Akateemisessa kirjakaupassa. Akateemisesta ostin Antti Leikaksen Huopaamisen ja samalla selailin muutamia käsityölehtiä. Meillä asuva savolainen ei huomannut minua hyllyjen takaa, jolloin avulias myyjä kysyi, mitäpä mies etsii. Tuumasi etsivänsä vaimoa, jolloin myyjän ilme muuttui vähintäänkin kummalliseksi. Isäntä siinä joutui vähän selittämään, että kyllä hänellä jo vaimo on, ei tässä uutta olla etsimässä...

Lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen menimme jäähallille. Kässäreppu oli toki mukana, mutta muodostelmaluistelun SM-kisojen lyhytohjelmat olivat niin mielenkiintoiset ja jännittävät, että ei siinä malttanut kutimia esiin kaivella, tokkopa puikot olisivat käsissä pysyneetkään. Taisi äitiä jännittää enemmän kuin tytärtä. Samaa rataa jatkui sitten sunnuntain vapaaohjelmissakin, jännittävä kisa ja kutimet pysyivät repussa. Meidän tytöt olivat kovatasoisen kisan neljänsiä, joten kyllä kannatti kannustaa ja jännittää!

Sunnuntain paluumatkalla sain vain sukanvarren nitkuteltua, mutta kisaviikonlopun jälkeen uni tuli ennen aikojaan joten se siitä suunnitelemastani neuleretriitistä.

Alkuviikko olikin sitten olevinaan kiireinen, maanantai-ilta meni nukkuessa, tiistai ja keskiviikko muissa iltahommissa. Eilen kerkesin sitten jo vähän kutoakin. Nimittäin iskipä taas kerran idealla! Näissä rönttäkeleissä tarvitsen kunnon kumisaapppaat. No, tilata pätkäytin harmaat nilkkurimalliset kumpparit. Nyt sitten tarvitaan uudet säärystimet kumppareiden kaveriksi, sillä kuka nyt tummanruskeita säärystimiä harmaiden kumppareitten kanssa käyttää.

Tässäpä eilisen illan työntulos

 

Ja otsikkoon palatakseni, vaikka kutomissuoritukseni on ollut lähinnä säälittävää, niin Stella Polaris oli kerrassaan loistava! Hyvä Stellat!

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tupsusukat


Meillä oli männä viikolla neuleillassa teemana sukat varpaista varteen. Itsekin vielä innokkaana oppilaana laitoin uudet sukat puikoille jo päivää ennen varsinaisia iltamia. Aloituksenhan jo osaankin, sillä ensimmäisiä sukkia tehdessä sitä silmukoiden luontia harjoittelin pakon sanelemana useamman sukan verran. Näiden sukkien kutominen menikin jo rutiinillla aina kantapäähän asti. Sitten alkoivatkin ongelmat. Ranskalaista kantapäätä kun en osaa ja lappukantapään nurinniskoin olen vasta kertaalleen onnistuneesti tehnyt. Niinpä ajattelin näihinkin sukkiin tehdä lappukantapään, mutta tällä kertaa se ei ottanut onnistuakseen, joten päädyin lopulta tiimalasikantapäähän. No, kantapäät sain aikaiseksi, vaikka tulos ei vielä täysin mallikelpoinen olekaan. En ole ennen tiimalasikantapäätä sukkiin tehnyt, lukuunottamatta yhtä neulekoneella tekemääni harjoitussukkaa. Kantapäät jotenkuten sähellettyäni sukan varren teko olikin lastenleikkiä, paitsi että niistä tuli ensin liian lyhyet.



Malli Varpaista varteen, tiimalasikantapää
Lanka Viking Mini Raggen
Menekki 100g
Puikot KnitPro Cubics 3mm 80cm kaapelilla


Nämä sukat eivät pääse vähään aikaan normaaliin käyttöön, vaan sukat toimittavat tällä hetkellä näyteikkunassa mallisukkien virkaa



Visualistimme Minna teki Sukkalankamarkkinoiden takia yhden näyteikkunan uusiksi, jonne nämä sukatkin pääsivät. Sukkien värimaailma ja tupsut sukissa ovat Minnan idea




Tulevana viikonloppuna ei blogiini ole päivityksiä tulossa, mutta ensi viikon alussa toivottavasti on jo jotain valmistakin. Vietän nimittäin viikonlopun Turussa muodostelmaluistelun SM-kisoja katsellen. Ja matkaa kun Oulusta Turkuun ja takaisin kertyy aika huikonen, niin tuota neulonta-aikaakin vääjämättä on. Ajattelin varata reissuun lankaa mukaan vähintäänkin riittävästi ja saattaapi pari keskeneräistä työtäkin matkaan päästä.

Mukavaa loppuviikkoa!


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Sytomyssykö?


Kaikenlaista pikku puuhaa tuntuu riittävän ja saldoni sytomyssyjä ystävänpäiväksi tempaukserssa jäi tänä vuonna aika laihaksi. No, onneksi keräys on jatkuva, joten ei hätää. Seijasisko kävikin jo hakemassa Lankamaailmasta laatikollisen myssyjä, tämän niiden mukana.

Tässäpä minun tekeleeni keräykseen


Malli Turbaani, ohje Martta-lehdestä
Lanka Novita Luxus cotton
Menekki reilu 2 kerää (en muistanut punnita ja myssy on jo matkalla)
Puikot 4,5 KnitPro Cubics pyöröpuikot

Silmukoita vähän vähensin ohjeen mukaisesta, olisikohan laittanut 160 silmukkaa. Tosin tämäkin on pyöritelty turbaaniksi oman pään mukaan, kuten ensimmäinen koekappaleenikin.


Eihän tuo häävi myssy ole ja poikkeaa aika paljon perinteisestä sytomyssystä. Mutta makuja on monia ja toivottavasti tämä kelpaa.


Tässäpä nämä tärkeimmät tällä kertaa. Seuraavana onkin taas vuorossa sukkia, sillä varpaista varteen sukat tuntuvat nyt tulevan ilman suurempaa tuskaa, ainakin kaksia sukkia olen jo aloitellut! Saa nähdä kun päästään kantapäähän asti, että mille mallille naama kääntyy.