lauantai 19. tammikuuta 2013

Aurinko


Sitä jo jollain tavalla odottelee, että talven selkä taittuisi. Valon määrä on jo jonkin verran lisääntynyt ja tänään päivällä aurinko paistoikin ihan täydeltä terältä Ajattelin kuitenkin vähän avittaa kevääntuloa, joten värkkäsin eräänlaisen auringon ihan itse.


Malli Asteri-mattoa mukaillen
Lanka Rosarios 70's
Menekki vähän vajaa kilo
Koukku 9mm

Aloittelin maton teon ihan ohjeen mukaan, mutta kun piti saada kaksi kerää riittämään tähän mattoon, niin loppuvaiheessa piti sitten taas päästä vähän säätämään. Loppukierrokset keksinkin sitten ihan itse.



Mielestäni tästä tuli just soppeli näin ja eikös olekin nätti? Jos mieli kutkuttaa päästä mattoa tai jotain muutta ihanuutta tekemään paksusta puuvillasta, niin materiaalia riittää! Yksi kerä painaa 500g!



Nyt tuli sitten mieleen, että pitäisi varmaan taas värkätä kesäkassikin, kun tuota materiaalia on jo myymälässäkin! Malli vaan on vielä suunnitteilla ja se ahaa-elämys vielä puuttuu. Taidan nukkua yön yli, jos tuosta ajatuksen pätkästä jotain jalostuisi.

Kutomuksia on tällä kertaa aikas paljon tekeillä, mutta mitään valmista en ole aikaan saanut. Niistä kirjuuttelen, kunhan joskus hamassa tulevaisuudessa valmistuvat. No, ainakaan mitään uutta en voi aloittaa, kun kaikki kaapelini ovat jo käytössä. Toki koukun voin ottaa käteen ja virkata vaikka sen kesäkassin ;-)

Minä muuten olen sunnuntaina Raksilan jäähallissa katsomassa muodostelmaluistelukisoja ja saatanpa siinä sivussa vähän vaikka kutoakin! Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Ihanan pirteä matto!
    Minä tein trikookuteesta pojan huoneeseen oranssin "auringon" lattialle, mutta ei siitä kuteesta noin tasainen tullut, kun kuteen vahvuus vaihteli.
    Millainen lanka tuo Rosarios 70's on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosarios 70's on 100% puuvillaa. Kerän koko 500g ja kerässä lankaa on noin 320m. Puikkosuositus 8-9mm ja tiheys 10cm=11s. Kaikin puolin paksu ja mukava puuvillalanka.

      Poista
  2. Oih.. niin AURINKO että... ;)
    On aivan ihanan värinen matto.

    VastaaPoista
  3. Kiva matto ja toi on kyllä kiva lankauutuus ..vois itekki siitä jotain mukavaa keksiä.

    VastaaPoista
  4. Oi miten lämmin väri!

    On kyllä mielenkiintoisen kuuloinen lanka.

    VastaaPoista