torstai 24. helmikuuta 2011

Huivikuu

Helmikuustani tulee huivikuu!

Olen pitkään ihastellut erilaisia huiveja, mutta koska olen laiska lukemaan ohjeita, niin onpahan homma jäänyt, tähän asti! Olen ihastellut mm. Annis-huiveja, mutta kun nypyt ei kiinnosta, niin tekemättä on jäänyt. Selailin ohjekansiotani ja löysin Lankakauppa Heinin Pia Kaukisen suunniteleman Pitsigoottihuivin. Ohjeen sujautti syksyllä matkaani suosikkilankakauppiaani Susu, enkä silloin muistaakseni edes älynnyt kiittää moisesta aarteesta! Mutta kiitän nyt. Kiitos Susu!

Huivin neuloin Punta Yarnsin Merisoftista ja lankaa kului melkein koko 100g:n vyyhti, mallitilkun lisäksi jäi ihan pieni nöttönen. Lanka suorastaan soljui puikoillani. Neuloin huivin 5 mm Knit Pro pyöröillä.

Kuva 1. Pitsigootti-huivi HHV1


Ihastuin tähän huiviin niin, että päätin tehdä toisen samantyyppisen. Ihan samanlaista en viitsinyt kuitenkaan tehdä. Langaksi valitsin jo kauan kaapissani marinoituneen Mark&Kattensin Fame Trendin. Malli on ihan oma ja koskapa huivi on vihertävä päätin nimetä sen Metsäpolku-huivikisi. Huivi on samankaltainen kuin Pitsigootti- ja Annis-huivit, mutta reunukseen tein aaltokuvioisen pitsin. Puikot olivat samat kuin edellisessä ja 100 gramman kerä riitti hyvin tähän ihanuuteen.

Kuva 2. Metsäpolku HHV2


Kolmantena huivina pääsi puikoille taas omaa designia. Lankana on Puffa-lanka 100g/420m. Koska huivi valmistui juuri ystävänpäivän tienoilla, sai huivi nimekseen Ystävänpäivä-huivi



Kuva 3 Ystävänpäivä-huivi HHV3



Kuva 4. Ystävänpäivä-huivin pitsireunus


Huivi-innostui jatkuu ja koskapa valkoiselle huiville on aina käyttöä, päätin kutoa seuraavaksi Ullaneuleessa julkaistun Lumi-huivin. Huivi on ollut jo käytössä, joten käytön jälkiä näkyy jo, huivia en muistanut kuvata sen valmistuttua. Huivi on tehty Viking Vilma langasta ja lankaa kului noin70 grammaa.


Kuva 5. Lumi-huivi HHV4


Kuva 6. Lumi Huivi


SandnesGarnin Mini Paletista on tullut uusia värejä ja en voinut pitää näppejäni erossa tästä keväisestä kerästä. Siitä syntyi Tulpaani-huivi.


Kuva 7. Tulppaani-huivi HHV5


Kuva 8. Tulppaani-huivi

Olen tehnyt vielä kuudennenkin huivin, mutta esittelen sen vasta sitten, kun syntymäpäiväsankari on lahjahuivinsa saanut...

Seuraavassa postauksessa on jo varmasti jotain muuta kuin huiveja ....

2 kommenttia:

  1. Hienoja huiveja! Ja kiva että olet tehnyt blogin! Tänne tulen uudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Vihdoinkin tämä kauan odotettu blogi näki päivänvalon! Huivit on kauniita, kuten sun kaikki muutkin neuleesi, joista olen saanut nähdä vilauksia silloin tällöin. Tällä huivimenolla sä voisit osallistua Mammutin Hulluun Huivivuoteen:-) Tervetuloa ensi viikolla! Koitan sääsätää jotain rääppiäisiä ja uusiakin on jo tullut...

    VastaaPoista