maanantai 25. huhtikuuta 2011

Alpakkaa

Olen alunperin pohojammaalta kotoisin eli pohjalaisakka, mutta sen verran olen reissua tehnyt ja maailmaa kiertänyt, että mukaan on tarttunut savolaisukko. No, pääsiäinen meni sitten tällä kertaa Savonmaalla. Ihan toimettomana kädet eivät ole olleet tälläkään reissulla, vaan sain jotain valmiiksikin. Tämä neule on aloitettu heti joulun jälkeen tai tammikuun alussa, en muista tarkaan, ja on siitä asti lojunut keskeneräisten projektien kasassa. Ajatuskin on vähän katkennut, mitä tästä alunperin suunnittelin. Jostain syystä innostui vaan laantui huivien ja muiden projektien tieltä, mutta nyt otin asiakseni tehdä tämän valmiiksi ja tämmöinen siitä sitten tuli



Malli: Oma säätö, neulottu saumattomasti ylhäältä alas
Lanka: Drops Alpaca
Menekki: ~300g
Puikot: 4 mm Knit Pron pyöröt

Olin aluksi neulonut sileää, helmineuletta ja vähän reikiä. Tikuttelin sitten hihat ja helman simpukkapitsikuviota, jottei homma kävisi liian tylsäksi. Tällä kertaa napit eivät kuitenkaan aiheuttaneet tuskaa, vaan ne löytyivät edellisellä napinhakureissulla Oulun ompelutalosta hyvän palvelun kera.




Lanka on ihanan pehmeää Dropsin Alpacaa ja materiaali, kuten värikään ei ole kovin keväinen, mutta luulen, että kyllä tälle vielä käyttöä löytyy.


Niin ja sain valmiiksi ensimmäisen joululahjankin, mutta sen esittelen vasta joulun jälkeen! Mutta nyt, kun ilma on niin aurinkoinen, menen pihahommiin ja haravoimaan, jotta kesä voi tulla!

4 kommenttia: