Kevät on jo pitkällä näillä lakeuksilla ja lähes kaikki lumikin on jo sulanut. Isäntä vaihtoi autoihin kesärenkaat ja viikonloppuna oli luisteluseuramme perinteisen kevätnäytöksen aika. Teemana oli pähkinänsärkijä ja siinähän se menikin viikonloppu sitten talkoillessa. Tuli napsittua kuviakin, mutta julkaisulupaa en ole tyttäriltäni saanut ...
Niin ja perjantaina pääsin sitten pyörähtämään Susun puodissa. Eihän sieltä pääse ilman, että jotain tarttuu mukaan. Ostokseni eivät sitten olleet mitään keväisiä, sillä mukaan tarttui pääasiassa villaa ja alpakkaa ...

Ihanan vihreät alpakat ovat kuulemma itkeneet perääni ja minullakin oli niitä kovin ikävä, joten otin ne hoiviini (kaikki mitä puodista löytyi). Niistä syntyy jossain vaiheessa tunika. Tunikaan ajattelin väsätä ainakin palmikoita ja tehdä isohkon kauluksen, mutta sen näkee vasta syksyllä mitä puikoilta putoaa. Sandnesin Alpacat ovat 100% alpakkaa ja aivan ihanan pehmeitä.
Lang Yarnsin Jawoll Magicista olen haaveillut jo pitkään, mutta sitä ei ole aiemmin kohdalleni vielä osunut, nyt sitten kohtasin nämä väriläiskät ja nappasin kaikki punertavat pallerot samantien mukaani. Lisäksi löysin uutukaista Noroa eli Noro Sekkua, 50%puuvillaa, 17% villaa, 17% nylonia ja 16% silkkiä. Langasta tulee isona huivi, malli on vielä hakusessa, mutta enköhän jotain keksi. Komia on keko vai mitä?

Vitsit, saako Susulta tuota Jawoll Magic -lankaa? Nyt taitaa tulla asiaa siihen puotiin... (taas kerran!)
VastaaPoistaKyllä saa, en tiedä onko enää, minä vein kaikki punaiset, sorry!
VastaaPoistaNoro ei oo noloa. Eikä kyl Alpakatkaan, jotka tosiaan ikävöi sua pari viikkoa. Tulin juur meidän taloyhtiön kuivaushuoneesta pingottelmasta ekaa Annistani. Siitä vihreästä. Ei ollu kovin fiksu lankavalinta - pitsireunuksen värit on yhtä sotkua. Ja Lampaalle voin kertoa et sä tosiaan veit kaikki hänen väriset. Mut ehkäpä niitä saa lisää:-)
VastaaPoistaKiva kun muutit tuon kommenttijutskan:-) Pal helpompi näin!
VastaaPoistaSulla on ihania huiveja :)
VastaaPoistaNyt mäkin voin kommentoida, kun tää menee näin helpommin :)