perjantai 1. heinäkuuta 2011

Sisustusjuttua

Tämä ei ole ole mikään sisustusblogi, mutta tällä kertaa tulee kuitenkin juttua sisustuksesta. Meillä kun on ollut muinaisjäänteenä vanhaan sohvaryhmäämme kuuluva rahi, väriltään kröhm... raikkaan vihreä. Rahi on muuhun sisustukseen sopimaton, mutta enpä vaan ole asialle saanut mitään tehtyä. Aina se on silmään pistänyt, mutta en ole roskiinkaan raaskinut hyvää rahia kiikuttaa. Sitä paitsi se on kutomapaikallani ja ja käytän sitä aina kutoessani eli lähes päivittäin.


Eräänä kauniina päivänä lueskelin Susun blogia, jossa oli maininta The Lankakaupan alennusmyynnistä. Silloin se idea sitten iski ja ei kun tuumasta toimeen. Sähköpostilla lankavaraus ja heti kun Salon kulmilla liikuskelin, niin pistäydyin Susun puodissa. Olen aiemmin maininnutkin, että pistäytyminen vaatii hieman suunnittelua, sillä välimatkaa on edelleen se reilut 600 km eli ei se Susun puoti ihan tuossa naapurissa sijaitse ja ehkä on hyvä niin? Mutta mitä ei neito tekisi, kun löytää hyvän lankatarjouksen ;-) Tarjouksessa oli mm. Rowanin Purelife Revive ja sitä sitten hommasin ja ne langat on nyt sitten tässä



Tästä tuli tosi hyvä, päällinen on just passeli tähän rahiin. Täytyy nyt oikein hehkuttaa, kun olen itsekin niin tyytyväinen lopputulokseen!



Malli: Oma säätö ja KYH10
Lanka: Rowan Purelife Revive
Menekki: 280g
Puikot: 6,0 mm Knit Pro pyöröt

No, ettei totuus unohtuisi, niin hommahan ei nyt kuitenkaan ihan heti mennyt tuubiin. Ei mennyt heti ensimmäisellä eikä toisellakaan yrittämällä, mutta kolmas kerta toden sanoi!

Ensimmäisellä kerralla tein tavallista helmineuletta, ei hyvä liian lerppua ja purkuun ... toisella kerralla otin koukun käteen ja virkkasin pylväitä ja ei hyvä, pintarakenne ei miellyttänyt silmää ja taas purkuun. Pari yötä nukuttuani se sitten välähti! Sehän pitää tehdä kaksinkertaisella langalla ja kaksinkertaisella helmineuleena ja tuloshan on sitten lähes täydellinen! Päällinen on just eikä melkein ja lanka oli loistava valinta tähän rahiin. Se miten tämä kestää kinttujeni alla pitemmän päälle jääkin sitten nähtäväksi.

14 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Voi miten hieno! Ja kuvat kuin suoraan sisustusblogista :) Kyllä tuosta kannattaakin olla ylpeä!

    VastaaPoista
  3. Siis tuohan on kerrassaan komea. Minä haluan heti saman moisen.

    VastaaPoista
  4. Voi kun hyvä keksintö ja paljon parempi kuin se 'raikkaan' vihreä.

    VastaaPoista
  5. Ihana rahi!! Ja kiva uusi ulkoasu! :)

    VastaaPoista
  6. Että on upea! ja kyllä se välillä menee tämä käsityöjuttu sisustamisenkin puolelle :) ja hyvä niin!

    VastaaPoista
  7. Kylläpäs tuosta tulikin hieno!!!

    VastaaPoista
  8. Tulin vierailemaan Kyjyn merkeissä ja täältähän löytyi vaikka mitä ihanuuksia! Todella kiva rahi! :)

    VastaaPoista
  9. Kylläpä sai rahi hienot vaatteet :) Tosi kivan näköinen!

    VastaaPoista
  10. No tuo on kyllä kertakaikkisen upea! Taitavasti tehty ja hyvä värivalinta.

    VastaaPoista