maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kevätkiireitä

Blogini ei ole muutamaan päivään päivittynyt, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että olen ihan toimettomana ollut, päinvastoin! Olen tehnyt sen mitä olen ehtinyt. Päivätyö kun ottaa aikansa, samoin opinnot. Tarkoituksenani on valmistua tässä kevään aikana ja saada tutkinto suoritettua kunnialla loppuun. Opiskelu taitaa olla toinen harrastukseni, sillä en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Tämä kun on jo neljäs ammatillinen tutkintoni. Pitäisi kai pikkuhiljaa päättää, miksi sitä isona oikein haluaa tulla.

Käsityörintamalla tapahtuu seuraavaa: kaksi isompaa projektia on puikoilla, samoin kaksi uutta huivia huiviprojektiin sekä yhdet sukat krooniseen sukkatarpeeseen. Lisäksi yksi työ odottelee nappeja ja yksi pusero päättelyä ... eli tekemistä kyllä riittää.... kun sitä aikaa vaan jostain taikoisi.

Viikonloppuna valmistui kuitenkin uusin huiviprojektini tulokas eli olkoon vaikka Silkkiunelma. Malli on tehty Arroyo-huivia mukaillen, mutta tietenkin omia säätöjä tehden, mihinkäs se insinööri tavoistaan pääsee ...



Malli: Silkkiunelma, oma säätö
Lanka: BBB Filati, Menita Silk Dream, 70% merinovilla/30% silkki
Menekki: noin ~100g
Puikot: 5,0 mm Knit Pro pyöröt



Lankaa meni aika tarkalleen 100g, päättelykerroksen jälkeen lankaa jäi 80cm eli aika tarkkaan sain 2 kerää menemään tähän huiviin.



Mallina tässä toimii äitini, joka sai huivin etukäteen äitienpäivälahjaksi. Huivi tuntui olevan saajalleen mieleinen.

Olen muuten viime kesänä hankkinut merkkejä, jotka ompelen lahjaksi meneviin neuleisiin, niin tähänkin.


Huivi siis lähti uudelle omistajalleen, mutta vaihtokauppana sain äidiltäni tämmöisen ihanuuden



... eli uuden Hardanger-liinan. Liina on mallilltaan selkeän tyylikäs ja kokoa on 140x42, joten on siinä ollut pistelemistä. 


Lisää projekteja ilmestynee blogiini, kunhan jotain valmista syntyy ...

4 kommenttia:

  1. Ihana, tyylikäs Silkkiunelma!
    Ja upea tui liina, on todella ollut pistelemistä! Käsitinhän oikein, että äitisi on sen pistellyt.
    Keväistä viikkoa (vaikkakin parhaillaan sataa lunta)!

    VastaaPoista
  2. Oikein käsitit, äitini sen on tehnyt! Se on muuten sukuvika, kun kädet ei pysy paikallaan!

    VastaaPoista
  3. Silkkiunlema on ihana ja vaihturi myös. Meidän perheessä äiti on se Hardangertaituri. Vasta itse vähän opeteltuani ymmärsin todella lahkaksi saamieni monien liinojen arvon.

    VastaaPoista
  4. Kauniin huivin olet tehnyt:) Ja kauniin liinan saanut:)
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista