torstai 13. syyskuuta 2012

Varpaista varteen ...

 
Puodin neuleiltaan otimme teemaksi sukan tekemisen
 
  1. magic loop tekniikalla
  2. varpaista varteen
  3. molemmat sukat yhtäaikaa
 
Ja ettei kävisi liian helpoksi, me neuleiltojen ladyt, opettelemme kaikki nämä kolme uutta asiaa samalla kertaa! Aikamoinen haaste ja ei muuten ole ihan pikkuinen urakka! Porukkaa oli mukavasti paikalla ja me kaikki saimme sukat jonkinmoiseen alkuun, kiitos kärsivällisen opettajamme Katariinan. Saimme myös kotiläksyn. Sukat on neulottava kantapäähän asti, sillä kantapään tekeminen onkin sitten seuraavan kerran aihe.
 
Mitenkä minä, vanha sukankutoja opin uusia temppuja? En ollut mikään mallioppilas, vaan taisinpa olla yksi vaikeimpia opetettavia. Vaikeinta tässäkin oli aloitus eli silmukoiden luominen. Jonkin aikaa tuhjailtuani sain silmukat luotua ja pääsin itse asiaan eli sukkien kutomiseen. Keskittymiskykyni ei ollut pitkän päivän jälkeen ihan terävimmillään ja niinpä jossain vaiheessa toinen sukista näytti ihan pallolta. Huutelin opea apuun ja vähän aikaa työtä pyöriteltyään, sukka oikeni ja pääsin jatkamaan.
 
Työn tiimellyksessä en muistanut lisätä silmukoita tarkasti joka toisella kierroksella, vaan tein lisäyksiä silloin kuin muistin, joten jossain vaiheessa silmukoita laskiessa huomasin, että joka kantin silmukkamäärä oli eri. Tämähän ei perfektionistille sovi, joten kotiin päästyäni purin koko sukantekeleet ja aloitin homman alusta. Vähän aikaa ihmeteltyäni sain luotua silmukat uudelleen, (mikä työvoitto!) ja pääsin taas itse asiaan. Koskapa lanka oli kertaalleen purettua, se meni jossain vaiheessa sen verran solmuun, että ei ollut toivoakaan solmun selvittämiseksi, joten purin työn ja aloitin uudelleen. Kolmas kerta toden sanoo tuumasin ja loin silmukat vielä kertaalleen. Vähän aikaa puikkoja pyöriteltyäni huomasin, että tulin kutoneeksi väärään suuntaan, joten purkasin vielä kertaalleen ja menin saunaan.

Periksihän en anna, joten saunan jälkeen yritin vielä neljännen kerran. Sen verran sitkeä olin, että pääsin tähän asti

 
Kärki on vihdoin viimein saatu neulottua ja oli aika mennä nukkumaan. Yön yli nukuttua olinkin taas intoa täynnä ja kun päivällä oli hetkikin aikaa otin puikot käteen ja jatkoin kutomista. No, koska homma on vielä opetteluvaiheessa, olisi syytä vähän keskittyäkin, sillä muuten voi käydä näin


En ymmärrä, miten olen kaapelin saanut sen tuhannelle mutkalle?!? Onnekseni asiakkaani ovat fiksumpia kuin minä ja ystävällisellä opastuksella selvisin tästäkin kiperästä tilanteesta purkamatta silmukkaakaan! Kiitos! Kiitos myös kaikille osallistujille ja varsinkin opettajallemme!
 
Kyllä näistä sukat tulee, vaikka se vähän sorminäppäryyttä vaatiikin ja teettää ylimääräistä aivojumppaa!
 
Mukavaa illanjatkoa, minä jatkan kotiläksyäni!

11 kommenttia:

  1. Perinteinen sukan neuloja minäkin olen, mutta haaveissa on, että joskus kun olisi aikaa ja inspis opetella nuo tavat. Aina olisi parempi, kun olisi joku opettamassa tekniikat kädestä pitäen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, silloin ei tarvitse kaikkea opetella kantapään kautta!

      Poista
  2. Kyllä se siitä lähtee :) Harmi kun en päässyt teidän seurassa opettelemaan tuota,mutta lainasin sen sijaan kirjan kirjastosta ja opettelin siitä.Suunnilleen yhtä pitkällä olen minäkin,eli varpaat on jo peitossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa puuhaa, tervetuloa vaikka ensi kerralla, jos näillä kulmin olet!

      Poista
  3. Hienoa hienoa, siitä se lähtee! Harjoitus tekee mestarin! Ja pahinta mitä voi tapahtua on, että jäät tekniikkaan totaalisesti koukkuun kuten minä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sukat on kantapään kohdalla ja tuli sitten pakottava tarve harjoitella tekniikkaa ... Laitoin huvikseni vauvahaalarin puikoille, vaikka käyttäjää sille ei ole!?!

      Poista
  4. Ihan paras tapa tehdä sukat! Ja sitten seuraavaksi puikoille "Skew-socks" (Ravelrystä löytyy ohje myös suomeksi), ne vasta sukkien parhautta onkin, ainakin, kun tekee tarpeeksi monet. :D Tsemppiä treeniin.

    Toivottavasti ennätän huomenna käymään puodilla, vaikken kai oikeasti mitään tarvitsisikaan, niin muutama puute ois... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skew:n ohje on jo tulostettu, enää ei puutu kuin aloitus... tervetuloa puotiin!

      Poista
  5. Hyvältä vaikuttaa! Tuo on ihan kiva tapa tehdä sukat. Se tuo mukavaa vaihtelua sukanneulontaan!

    VastaaPoista
  6. Minunkin mielestäni tuo on paras tapa tehdä sukat. Tosin neulon yhden kerrallaan, se on minusta rennompaa niin. =)

    VastaaPoista
  7. Olet sä kyllä taitava kaapelinkierittäjä. Minäkin tuon systeemin opettelin ku sukkakurssilla oli pakko mut en tykästynyt. Ja kun kaapeli oli tarpeeksi solmussa niin siirsin välillä silmukat sukkapuikoille, oikaisin kaapelin ja jatkoin sinnikkäästi loppuun pyöröllä, vaikka kovasti teki mieli tehdä kotiläksyt opelta salaa sukkiksilla...

    VastaaPoista