lauantai 11. tammikuuta 2014

Lankavaraston vajuutus


Nyt se sitten urakan lykkäsi eli kyseessä on vuoden kestävä projekti. Projektin nimi on lankavaraston vajuutus. Koska lankavarastoni on aika suuri ja suurin osa niistä taitaa olla sukkalankoja, niin tuossa männä viikolla päätinkin, että nyt sitten aletaan vajuuttaa lankavarastoa ihan urakalla. Luulenpa, tai itse asiassa tiedän, että vaikka joka viikko teen yhdet sukat varastolangoista, niin ainakin vuodeksi riittää tarpeita ihan omasta takaa. Mutta sukkapari kerrallaan mennään ja katsotaan mihin loppuvuodesta ollaan päästy. 

Sukkaprojektiini kuluu siis 52 sukkaparin teko. Joka kuukausi saan tehdä yhdet, siis yhdet ainokaiset sukat uusista langoista ja kolmet sukat pitää tehdä jo varastoissani olevista 'vanhoista' sukkalangoista. 
 
Sitten niihin sukkiin. Saapuipa viime viikolla puotiin taas muutama Zauberball, joista piti tietenkin heti alkaa vääntämään sukkia


Malli Perussukat nro 1/12
Lanka SchoppelWolle Crazy Zauberball, väri Herbstsonne
Menekki 60g
Puikot 2,5mm KnitPro sukkapuikot 

Sukista tuli hauskasti eriparisukat, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa. Koska ihmepallokerät ovat 100 gramman keriä, niin tästäkin jäi sitten 40 grammaa jämäsukkiin :-)



Sitten jämäsukat joista tuli polvisukat. Jonkin aikaa on mielessäni kummitellut sukkapari, joissa värit ovat kaikki punasävyisiä. Keskivahvoja punasävyisiä sukkalangan jämiä oli sen verran paljon, että niistä riitti hyvin polvisukkiin asti ja uskokaa tai älkää, vielä jäi jäljellekin reilu kenkälaatikollinen!


Malli Jämäpolvisukat 1/48
Lanka Maija, Vilma, Silja ja Nalle
Menekki 147g
Puikot 3,0mm KnitPro sukkapuikot

Nämä polvisukat on tehty ihan omien mittojen mukaan. Aloitin reippaasti luomalla 20 silmukkaa puikolle ja sovittelin sukkaa matkan varrella. Kaventelin aina välillä ja näin sain itselle sopivat sukat. Pohkeeni muuten ovat meillä asuvan savolaisen mukaan kuin Bundesliigan pakilla, onko tuo sitten kohteliasuus vai mikä, vastuuhan on aina kuulijalla ;-)

Niin ja meille tuli talvi, siis harmaa, ankea sadesää, joka marraskuussa alkoi, kesti koko joulukuun ja tammikuun alun on poissa ja tilalle tuli valkeus ja pakkanen. Tänään jopa paistoi aurinko ja pakkasta oli leutoihin sadesäihin tottuneelle hurjat 14 astetta. Ja tuossa uudella lumella ovat nämä uudet ihanat sukat, vähän nurmi näkyy, mutta haitanneeko tuo


Näitä sukkia tehdessä opin ihan uuden jutunkin. Katan niksillä selvisi, että langanpäitä ei tarvitse päätellä, kun ne väriä vaihdettaessa kätevästi kiepautetaan toistensa ympäri ja jatketaan kutomista. Päätellä ei siis tarvitse kuin lopetuslanganpää, kätevää, kerrassaan kätevää! Tämä niksin opettelemme seuraavassa neuleillassamme, aiheena kun on jämälangat



Minusta nämä sukat ovat ihanan kotikutoiset, eikö vaan?

Rentouttavaa viikonloppua!


6 kommenttia:

  1. Tykkään erityisesti noista punasävyisistä polvisukista. Tuo raidoitus on niin ihkua ja vie kyllä ainakin minut mennessään jos alan itse raidoittamaan. Just löysin yhden korin pohjalta muovikassiin piilotetut oranssi-ruskeasävyiset langat, joista olen ainakin 7v. takaperin aikonut tyttärelle sukat neuloa ja aion ne edelleenkin jossain välissä tikuttaa.
    Pitäis kyllä täälläkin pakottaa itsensä neulomaan edes yksi neule kuukaudessa vanhoista varastolangoista. Saisi sitten hyvillä mielin ostaa uusia ja ihania tilalle.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkään Pilvikirsikan tavoin enemmän noista jämälangoista tekemistäsi sukista, vaikka molemmat ovat tosi ihania. :)
    Talvi tuli ja aurinko, niin että tuo meillä asuva kainuulainen pääsi sanomaan hiihtolenkiltään tullessaan, että sai hiihtää kevätauringossa. :D

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukkaparit, lempivärejä kummassakin :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan iloisen värisiä sukkia ♥ Nuohan lämmittävät varpaiden lisäksi myös mieltä ♥

    VastaaPoista