sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ihana sunnuntai!


Olipa aamulla mukava yllätys kun pihalle katsoi, lunta! Ja vapaapäivä!


Viime viikonloppuna se meillä asuva savolainen laittoi pihakuuseemme valot ja joka aamu ja ilta olenkin ihastellut pihakuustamme ja olen siitä melkein joka aamu muistanut mainitakin. Isäntä vaan tuumasi, että aika pienestä se on sinunkin onnesi kiinni! Mutta eiköstä vaan olekin nätti?

Ja jos eilen vuodattelin epäonnistuneita tekeleitä, niin laitetaan tähän nyt sitten pari onnistunuttakin. Ensimmäisenä kirjoneulesukat


Malli Oma säätö
Lanka Gjestal Maija ja Sildre ja Viking Vilma
Menekki 80g
Puikot 3,0mm KnitPro sukkapuikot

Näistä sukista tuli ihanat! Tein sukat siten, että vaihdoin aina vain toisen värin ja toisella jatkoin myös seuraavaan kuvioon, joten langanpätkiä ei tule niin paljon pääteltäväksi. Kuviota tein ihan oman mielen mukaan miten milloinkin huvittaa. Kuviot ovat varsin yksinkertaisia ja pitkiä lankajuoksuja ei ole missään. Oliskohan tämä sitten vaikka vapaata kirjoneulontaa? Malleja olen toki selaillut uudesta kirjoneulekirjastani.

Ja on  minulla uusi myssykin, ettei tarvitse ampiaisenpesä päässä ihmisten ilmoilla kulkea

Malli Myssy, oma säätö
Lanka Hjertegarn Exclusive alpaca
Menekki 37g
Puikot 100cm KnitPro pyöröt 3,0mm (resoriin) ja 4,0mm

Myssy on tehty ja purettu kolmeen kertaan, joten helpolla en tämänkään kanssa päässyt. Lanka on ihanaista alpakkaa ja idea myssyyn löytyi Kalastajan vaimon blogista. Sieltä löytyi ihan perusmyssyn ohje, jota tietenkin piti kokeilla. No langaksi valitsin alpakan, sillä myymäläämme oli juuri saapunut alpakkaan uutuusväriä, joka puhutteli. Alkuperäinen silmukkamäärä oli liian pieni tiukalle käsialalleni, joten ensimmäinen yritys meni purkuun ja lisäsin silmukoita ja suurensin puikkoja. Ei olis kannattanut tehdä molempia, ainakaan yhtäaikaa sillä suuremmalla puikkokoolla silmukkamäärän olis voinut pitää lähes ennallaan eli purkuun meni toinenkin yritys. Sitten taas aloin aattelemaan ihan ite, joten loin 104 silmukkaa, tein pipoon 2o2n resoria 4cm, jottei reuna rullaannu, jonka jälkeen vaihdoin isommat puikot ja nitkuttelin sileää kunnes pipolla oli mittaa yhteensä 20cm. Tämän jälkeen kavensin pipoa 8 silmukkaa tasavälein joka kierroksella kunnes silmukoita oli jäljellä enää 8. Vedin langan loppujen silmkoiden läpi ja päättelin langanpäät. Koska pipo tämän jälkeen näytti vähän orvolta, niin annoin sen ystävälleni Liisalle, joka näppäränä virkkasi siihen pienen kukan ja kiinnitti vielä napinkin. Pipo on nyt valmis käyttöön ja tästä tykkään! Alkuperäisen pipon kanssa tälle ei sitten muuta yhteistä jäänytkään, kuin se että pipo löpöttää.

Mukavaa sunnuntaita!

12 kommenttia:

  1. Meillä ei ole lumesta vielä tietoakaan täällä etelässä. Noi kirjoneulesukat on todella kauniit. Itsekin olen haaveillut kirjoneuleesta, mutta en tahdo millään päästä alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cloverin langanohjain on ihan must, jo sujuu kirjoneuleen teko

      Poista
  2. Ihanat sukta, noista minä tykkään. Viime aikoina on vaan ollut niin kiirus, että kirjoneuleet on jääneet vain varsiin! Lumi: tuntuu utopistoselta näissä maisemissa!

    VastaaPoista
  3. Kaunis on luminen maisema, kauniit on sukat ja nätti pipokin.
    Ai langanohjain? Se pitää ostaa seuraavalla langanhankkimisreissulla. Olen yhden tähtikirjoneulesukan saanut vaivalla väkerrettyä ja opettelussa se on näköjään vuosikymmenten tauon jälkeen. Toinen sukka vielä teon alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langanohjain on tosi näppärä apuväline, laitoin sulle yhden jemmaan!

      Poista
    2. Voi kiitos! Tulen hakemaan heti kun pääsen taas kaupunkiin asti.

      Poista
  4. Onpa kivan väriset kirjoneulesukat. Ja myssykin on hieno.

    VastaaPoista
  5. Kauniit kirjoneulesukat ja ihanan jouluisen värinen pipo. Kaunis lumipeite saapunut teille, Ihana joulufiilis tulee näitä kuvia katsellessa :)

    VastaaPoista
  6. Niinpähän tuo talven tupsautti yön aikana siellä suunnalla yöpyessä ;)
    Kotiin nyt illan tullen saapuessa jouduin toteamaan, että täällä oli sit valkoista ainoastaan "väriksi".
    Kiva oli käydä liikkeeseesi tutustumassa ihan paikan päällä ja nyt minulle uudenlaiset langat polttelee lankakaapissa päästä puikoille....... mutta ensin entiset neulomukset valmiiksi - nih ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit, olis voitu porista pitempäänkin, mutta se jäi seuraavaan kertaan ;-)

      Poista
  7. Ei näy lunta täälläkään, vettä satoi tänään.
    Kauniit sukat ja ihana myssy!

    VastaaPoista