sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Virkkausta, kulttuuria sekä yksi tunika


Se on taas kohta viikonloppu mennyt ja arvatkaapas vaan olenko saanut mitään valmista aikaiseksi. No, käsitöiden parissa en, vaikka muuten olenkin ollut toimelias! Eilen tulin töistä ruokakaupan kautta kotiin ja siivosin kun tiesin, että sunnuntaina en siihen puuhaan ehdi. Päivä ja pitkästi iltaa olikin mennyt, ennen kun virkkuukoukkuun kerkesin tarttua. Ja se virkkaaminen oli sitten semmoista, että ensin tein ja sitten purin. Yksi ja sama kohta tuli siihenkin liiviin virkattua sitten kolmeen kertaan, enkä tiedä tuliko siitä vieläkään hyvä. Kerron liivistä  enemmän, jos sen joskus saan vaikka valmiiksi asti. Olen kuitenkin päättänyt tuon virkkuuhomman oppia, mutta harjoittelua se vielä vaatii ja rutkasti.

Tämä päivä on sitten mennytkin kulttuurin parissa. On nimittäin taas se aika vuodesta, jolloin järjestettiin luisteluseuran perinteinen kevätnäytös ja molemmat tyttäremme kun luistelevat, niin paikalliset jäähallit ovat tulleet tutuiksi. Tällä kertaa laitan kuvan meidän neideistä näytöspuvuissaan ja maskeissaan. Puvut muuten olivat tämän vuoden kisapukuja, joten äidin ei tällä kertaa tarvinnut sen kummemmin osallistua näytöspukutalkoisiinkaan. Toinen tyttäristäni luistelee muodostelmajoukkueessa Stella Polaris ja toinen muodostelmajoukkueessa Corda Borealis.


Ja kun en kerran itse mitään valmista ole saanut aikaiseksi, niin laitetaanpa tällä kertaa yksi äitini tuotoksista. Äitini teki saman tunikan kuin minä, mutta eri värisenä. Lankana tässäkin on Gjestalin Maija. Tunika on mukava päällä ja tälle löytyy kuulemma käyttöä.




Mukavaa alkavaa viikkoa!


4 kommenttia:

  1. Hei!! Kenen blogi mä löysin?? Olet ihan tuttu näköinen ja jos kuulisit minun ääni tietäisit heti kuka kirjoittaa!! Olisin taas "vailla" lankoja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ich weiss wer du bist... herzlich willkommen in der Laden!

      Poista
  2. Olet näköjään perinyt äidiltäsi käsityötaidot; upeita ovat kummankin versiot tunikasta.

    VastaaPoista