lauantai 17. maaliskuuta 2012

Virkkuuharjoituksia

Jo jonkin aikaa (ainakin pari vuotta?) mielessäni on kummitellut eräs hame ja nyt se vihdoin pääsi toteutukseen. Eihän siitä ohjeen mukainen tullut, ei ollenkaan, mutta idea on napattu täältä. Tämmöinen tästä minun hameesta sitten tuli


Tapojeni mukaan taas piti päästä vähän säätämään. Koskapa olen aika lailla persjalakanen (jalat kuitenkin ylettyvät maahan asti) niin hölmöltähän se olisi näyttänyt jos olisin helmaan tuplarivin mummonneliöitä virkannut. Toinen syy on se, että en ole mikään häävi virkkaaja. Niinpä päätin tehdä helmaan vain yhden rivin isoäidin neliöitä. Jos minä kudon tiukkaa, niin virkkaan vielä tiukempaa. Koukkukaan ei tätä puuvillalangan käsittelyäni väsymättä kestänyt, vaan vääntyi mutkalle!

Koskapa kutominen sujuu minulta paremmin kuin virkkaaminen, niin poimin neliöiden yläreunasta silmukat ja kutoa hurjastelin hameen valmiiksi kaksinkertaisena helmineuleena helmasta vyötärölle asti. Koskapa hame on puuvillasta ja saattaapi aikaa myöden löystyä, enkä halua joutua sen takia noloon tilanteeseen, niin vyötärön kohdan kudoin joustineuleena ja varmuuden vuoksi vielä pujottelin vyötärölle muutaman kerroksen kuminauhalankaa. Jos tuo konsti ei auta, niin täytyy varmaan värkätä henkselit...


Malli: Drops 115-43 ja oma säätö
Lanka: Cotton 8, pääväri tummanharmaa, valkoinen, vaaleanharmaa ja musta
Puikot: 4mm Knit Pro pyöröt ja koukku 3mm

Pikkaisen liian tiukkoja noista neliöistä tuli, mutta kelvatkoon, sillä muuten tykkään tästä hameesta. Mutta se kummittelu, se ei vielä loppunut, vaan mielessä pyörii samanmoinen hame vaikkapa villasta, mutta sen aika on vasta joskus syksymmällä... Odotelen vielä sopivaa lankaa ja ahaa elämystä värimaailmaan, niin pääsee uusi hame taas toteutukseen!

Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hienohan tuosta tuli, mä en edes uskalla yrittää virkata mitään. Luovuttanut jo ennen alotusta. Mut toi on hieno.

    VastaaPoista
  2. Kaunis hame, parempi kuin alkuperäinen. Kun itse tein neulehameen, tein lopuksi ohuella langalla vyötärölle käännettävän kaitleen, ompelin sen kuminauhakujaksi ja pujotin kuminauhan. Sillä kokemus on osoittanut, että vyötärö venyy alta aikayksikön, etenkkin jos hameessa ei ole vetoketjua.

    VastaaPoista