Kiiruita ja virkkuita

Sen verran kiiruinen olen viime aikoina ollut, jotta en ole edes blogiparkaani ehtinyt päivittämään. Tälle kiiruulle on kuitenkin erityisen painava syy, josta kerron teille rakkaat blogiystäväni hiukkasen myöhemmin. Tietenkin olen myös kutonut ja virkannut sen minkä olen ehtinyt ja se ei muuten ole paljon se.

Lisäksi olen ollut osittaisessa nettipimennossa, sillä viimeiset pari viikkoa on taas pukannut kaikenlaista reissua. Kun ahkerasti reissaa, niin joskus sattuu kohdalle myös ihan kivoja juttuja kuten esimerkiksi messut. Poikkesin nääs ohikulkumatkalla Tampereen Kädentaito -messuille, jossa oli minun lisäkseni muutama muukin :-) Messupäivä sattui olemaan lauantai ja ryysis sitä myötä aivan älytön. Kiertelin messuosastot läpi mitä ihmisvilinältä kykenin, sillä messuvieraita oli paikalla ihan tungokseen asti.

No, sitten näihin omiin kädentaitoihin tai tällä kertaa oikeastaan taidottomuuteen. Ajattelin näppäränä tehdä trikookuteesta Juhannusruusu-maton. Koko homma olisi pitänyt jättää ihan vaan ajatuksen tasolle, mutta kun intoa oli taas enemmän kuin taitoa, niin tuloskin on sitten sen mukainen. Ensinnäkin trikookude on sen verran paksumpaa kuin ontelokude, joten matosta olisi tullut liian suuri siihen tilaan, mihin sitä ajattelin. Toiseksi, varaamani kude ei olisi riittänyt täysikokoiseen mattoon, joten vähemmän viksuna ajattelin taas säätää vähän itse. No, olisi pitänyt jättää säätämättä. Ensimmäisellä yrityskerralla virkkasin viimeisillä kierroksilla pylväitä liian vähän, joten purkasin melkein koko maton ja yritin uudelleen. Nyt niitä pahuksen pylväitä on sitten liikaa ja matto kupruilee. Minä onneton menin vielä päättelemään kuteen päät, joten en tiedä viitsinkö enää edes purkaa. No, laitetaan kuvakin tästä epäonnen tekeleestä vaikkapa vain varoittavaksi esimerkiksi

Malli: Juhannusruusu-matto, oma säätö
Lanka: Trikookude 

Menekki: 1865g

Koukku: 10mm

Niin ja semmoinen varoituksen sana myös, jotta ei ehkä kannata hankkia tummansinistä trikookudetta, jos kotona on vaalea, pitkäkarvainen koira. Ja mikä on tämän pitkän tarinan opetus? Ehkäpä se, että minun on vaan otettava koukku kauniiseen käteen ja jatkettava virkkuuharjoituksia. Ikuisena optimistina ajattelen kuitenkin, että ei ehkä vielä kannata koukkuja kaivoon nakata!