perjantai 14. lokakuuta 2011

Palmikkopolvisukat


Kyjy-projektia urakoin silloin kun kerkiän ja tässäpä olisi siihen palmikolliset polvisukat. Ei näiden tekeminen mennyt ihan niin kuin elokuvissa, sillä ensimmäinen yritys meni purkuun ja vasta toisella kertaa sain jonkinmoiset sukat aikaiseksi. Eivätkä nämä vielä mitkään täydelliset sukat ole, mutta kelvatkoon tähän projektiin.


Malli: Oma säätö
Lanka: Novita Nalle
Menekki: 150g
Puikot: 3,5 mm


Palmikkokuvion olen nähnyt jossain topin ohjeessa ja ajattelin sovitella kuvion sukkiin ja onnistuihan se. Silmukkamääriä laskeskelin tovin ja eikun kutomaan.



Nämä sukat ovat omaa designia ja tekeminen vähän kesti. Katsokaas, kun ei ole minkäänlaista ohjetta, mistä olisin apuja hakenut, kun tuli tenkkapoo. Palmikoita nilkan kohdalla kaventaessa, piti vähän aikaa raapia päätään, miten saisi homman parhaiten onnistumaan ja onnistuihan se, kun muutamaan kertaan kokeili. Muutenkin sukkaa sai sovittaa tekovaiheessa useaan kertaan ja siitä huolimatta näistä tuli vähän tiukanlaiset pohkeen kohdalta.


Näistä sukista tuli kuitenkin aikas kivat ja väri ei ole ihan näin kirkkaan punainen. Vika on tällä(kin) kertaa kuvaajassa ;-) Saatanpa jossain vaiheessa tikutella toisetkin!

Mukavaa viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Wau, miten kauniit sukat! Arvaapas, kenellä alkoi sormeet syyhyämään tuollaistiin. ;D Tutulta kuulosti tuollaisten teko ilman ohjetta, kun joutuu laskeskellemaan ja sittenkin purkamaan. Mutta ihana tunne, kun saa homman hoidettua.

    VastaaPoista
  2. Minusta tosi hienot taidolla tehdyt sukat.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Malli on oikein houkuttelevan nälöinen...

    VastaaPoista
  4. Kyllä ne jotkut osaa :D Todella kauniisti säädetyt sukat.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat ja hieno väri. Hienot ja mukavaa suunnitella itse.

    VastaaPoista
  6. Upeet! Oot tosi taitava! Ite en osais suunnitella yhtään mitään, apinoimiseen menee kaikki :)

    VastaaPoista
  7. Herran jestas miten sun Oma Säätö toimii!

    VastaaPoista
  8. Nätit on. Sekä palmikko, että väri. ja kun yhdet on kunnolla säädetty niin se seuraavat meneekin ihan tuosta vaan!

    VastaaPoista
  9. Aivan mielettömän ihanat sukat! Värikin kohallaan. ;)

    VastaaPoista