torstai 30. toukokuuta 2013

Siksakkia


Edelleen jatkuu siksak-linja. Tällä kertaa valmiiksi tuli hame. Tai on se valmiina ollut jo jonkin aikaa, mutta joku vaan ei ole viitsinyt päätellä langanpäitä. Eilen se joku vietti vapaapäivää (juu keskellä viikkoa) ja puutarhanhoidon välissä päätteli langanpäät. Ja tässä hame, olkaapas hyvät


Malli Siksak-hame
Lanka Essentials Cotton dk (5 väriä)
Menekki 255g
Puikot 80cm KnitPro pyöröt 4,0mmm

Hame on neulottu alhaalta ylös vyötärölle. Loin helmaan 234 silmukkaa ja tein perinteistä siksak-kuviota. Kuvion kavennukset tein nostamalla 2 silmukkaa kuten neuloisin oikein ja neulomalla kolmannen silmukan ja vetämällä neulomattomat silmukat yli. Silmukan lisäykset tein nostamalla silmukan edellisen kerroksen pohjasta ja neulomalla silmukan takareunastaan oikein. Tämän etuna on se, että ei jää reikiä kuten pelkästä langankierrosta. Eipä ainakaan virttyneet alushousuni pääse pahasti vilahtamaan, kun langankiertoja ei ole. 



Kun pääsin lähemmäs vyötäröä, jätin yhdellä kerroksella lisäykset tekemättä, jolloin silmukkamäärä väheni ja hame kaventui automaattisesti. Vyötäröön tein 2 oikein 2 nurin joustinneutletta ja jotten joutuisi hameen takia noloon tilanteeseen, lisäsin elastista nauhaa vyötärökaitaleeseen useamman kierroksen.

Hameesta tuli mielestäni aika kiva ja se pääsee varmastikin ahkeraan käytöön!


9 kommenttia:

  1. Kaunis hamehan siitä on tullut ♥ Voi kun oppisikin pitämään hameita, mutta kun on 60 vuotta pitänyt housuja, niin hame tuntuu niin oudolta päällä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta viime aikoina olen opetellut hameita käyttämään ja tykkään!

      Poista
  2. Oih.kaunis hame.
    Lamgankiertolisäyksen saa reiättömäksi, kun seuraavalla kierroksella neuloo sen kiertäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on paljon näppärämpi ja nopeampi konsti. Ajattelin vaan ottaa varman päälle...

      Poista
  3. Ihana hame, voi kun jaksaisin itselle tehdä tuollaisen :)

    VastaaPoista
  4. Jopa on kauniit värit hameessasi :)

    VastaaPoista
  5. Ihana hame, tykkään siksakista! :)

    VastaaPoista