sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lanesplitter


Piti päästä kokeilemaan ihanaa SchoppelWollen Zauberballia ja ensin ajattelin tehdä siitä sukat. Kun sukanvarressa oli jo reilusti pituutta, niin iskipä sitten taas kerran idealla ja sukanalku meni sitten purkuun. Tässä tee ja pura hommassa on semmoinen hyvä puoli, ettei lanka pääse loppumaan ainakaan ihan heti ;-)

No, sitten siihen ideaan. Mieltäni on jonkin aikaa askarruttanut Lanesplitter ilman sitä ommeltavaa saumaa (minä kun en tunnetusti paljon ompele) ja vähän aikaa pähkäiltyä ja pari viivaa piirrettyäni sen sitten keksinkin. Luodaan hameen pituuden verran silmukoita apulangalle ja tehdään raidat vinoon lisäämällä silmukoita yläreunassa ja vähentämällä niitä alareunassa. Kun hame ylettyy vyötärön ympäri (hoikempi pääsisi paljon vähemmällä) niin otetaan silmukat apulangalta ja silmukoidaan aloitus- ja lopetusreuna. Onnekseni otin asian puheeksi neuletapaamisessa ja viisaampia konsultointuani sain kehoituksen tehdä sauma mieluummin kolmenpuikon päättelyllä, niin kuin sitten teinkin. Arvasivat varmaan, että meikäläisen hermoilla semmoisen silmukkamäärän silmukointi on mahdoton tehtävä...




Malli Lanesplitter + oma säätö
Lanka SchoppelWolle Crazy Zauberball väri 2092 Schokoladenseite ja Hjertegarn Sock4,väri 1990 musta
Menekki 200g
Puikot 3,0mm KnitPro Cubics 80cm pyöröpuikot

Koskapa mustaa lankaa jäi vielä jonkin verran, poimin silmukat hameen yläreunasta ja neuloin 2 oikein 2 nurin joustinneuletta niin pitkälti kuin lankaa riitti. Muutama langanpätkän päättely ja hame käyttöön. Käytössähän tämä hame on jo muutaman viikon ollutkin, mutta kun tuo kuvauspuoli on viime aikoina tökkinyt. Tästä hameesta tykkään! Päällä mukava ja konstailematon joka paikan hame. 



Mukavaa alkavaa viikkoa kailkille lukijoilleni!



11 kommenttia:

  1. kuulostaa helpolta :-))

    hieno hame sinulla on ja se 3 puikon päätely on tosiaan näppärä keino saada reunat siistiksi yhteen :-))
    se toimii myös kun neulot tuubihuivi poikkitain(edes taakse), ei pyörenä neulena
    silmukoida ei ole yhtään minun juttu, kestäisi LIIAN pitkä ennen saisin neulen valmis

    VastaaPoista
  2. On sitten hieno hame, oon itse myös pyöritellyt kädessä tuota lankaa .. Nuo tiikerisukat tuossa alempana on myös kivat.. mistä tuota lankaa saisi ?? Oot vähän kaukana ;(
    Turbaaniin minulla on jo kaitale taehtynä, mutta kun osaa sitä ohjetta lukea niin , että osaisin turbaaniksi kieputtaa :(
    Oikein mukavaa Helmikuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikerisukkalanka kuuluu ainakin Lankamaailman valikoimiin. Toki meiltä Oulustakin voi tilata, tulee vaan postimaksut päälle.

      En minäkään osannut turbaania ohjeen mukaan kieputtaa, mutta onneksi sain apuja :-)

      Poista
  3. minä täällä vielä kyselen , josko löytyisi tähän malliin suomenkielistä ohjetta ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoota taitaa olla, ei tietääkseni löydy suomeksi.

      Poista
  4. No aika Wau! Heräsi itselläkin innostus tätä kohtaan, ja lankakin näyttää tässä versiossa toimivan. Pitää ehkä TAAS tulla ostoksille....

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen zauberballista suunnitellut huivia, ei niin ihkua lankaa malta sukkiin laittaa..

    Tuo hame on kyllä hieno!
    Mun persiin ympärille menis varmaan 400g.. ;oP Mutta jos tyrkyttäis mmallia tyttärille!

    VastaaPoista
  6. Eipä voi muuta tuumata kuin WWAAAAUUUUU

    VastaaPoista
  7. Hyvän näköinen hame! Toi malli on ollu mun suosikkilistalla kanssa! Oon miettiny, että minkäs värisenä se olis kiva, enkä oo keksiny. Mutta toi väritys on kyllä just passeli! Kelpaa sillä nyt näyttäytyä lopputalvi! =)

    VastaaPoista